perjantai 21. lokakuuta 2016

taivaankaarelta sydämiä




Olisin tahtonut lähteä junanviemäksi,
mutta jäinkin tuulentuivertamiin kaislikoihin, ruskalehtiin, vilttihoivaan.
Siedätän ikävää, suunnittelen tulevaa.
Lennätän taivaankaarelta sydämiä,
karkotan kaaosta, pöyhin, järjestän, tyynnytän.
Ja ykskaks muistan päivämme,
 meitä, vuosia, oi. 



tiistai 18. lokakuuta 2016

lokakuun väreilyä




Viikonlopun luomilla oli sumua ja väsyn varjoja.
Päänsisäistä myrskyä ja monta muuttohaukkaa.
Lennosta en tiedä, mutta ajatuskin siivistä lohduttaa.
Luo valoa ja kääntää katsetta eteenpäin. 
Lokakuu on luonamme vahvana ja vaativana.
Muistutan itseäni näistä hetkistä, läsnäolosta, olevaisesta. 
Kaikki tämä, tässä ja nyt.




sunnuntai 9. lokakuuta 2016

ihan himmeetä




Havahduin lihapadan loihdinnalta, siinä sipulien itketykseltä ja
porkkanoiden pilkonnalta pähkäilyyni,
osaisinko edes sallia itselleni itsellisenä toisenlaista joutilaisuutta.
Äiti-ihmisenä olen niin perin juurin juurtunut 
perhearjen ja huushollin pyörittämiseen, 
että päänsisäinen organisaattori ja duunari tuntuu olevan leivisköissä 24/7.
Ja niin kuin tykkään touhuilla ja häärätä.
Ihan vapaaehtoisesti tämän emosen löytää
köökistä, imuroimasta, puutarhasta, pyykkituvalta...
Vaan väsähtäähän sitä välillä ja iän myötä on alkanut
kaivata perusteellista oman ajan ottamista ja löysäämistä.
Olen vain armottoman huono siinä.
Ihan himmeen huono;)
Pakon edessä on taipuminen onnistunut parhaiten.
Kun kränkkäjalka onkin tehnyt tenät,
keuhkot eivät ole pelittäneet
tai migreeni singonnut sahalaitojen sfääriltä pehkuihin. 
Pitkälle olen vetänyt sisulla ja palolla, minä pahapäinen.
Vaan onpahan pitänyt nöyrtyä ja hiukkasen ehkä viisastuakin.
Itselleen - ja rakkailleenhan -  sitä hallaa tekee, jos väkisin vääntää. 
On pitänyt pähkinöidä oppiakseen jaksamisensa rajat.
Ja ettei liian helpoksi menisi, eihän tuosta valmiiksi koskaan tule.
Ei maisteriksi, tohtoriksi, korkeintaan himmeliksi;)
Kunhan kehitys lykkisi myötäiseen katkeruuksitta,
ilo, itseironia ja armo helisisi,
siinä olisi jo himmeen paljon!
Sitä kohden, aina matkalla.

Levylautasella tämä iki-ihana, perjantailta!



keskiviikko 5. lokakuuta 2016

uneksi!




Kerran aloitettuasi 
uneksimisen
älä hetkeksikään 
lopeta.

Uneksi vain
mahdottomia,
sillä huomista
eivät järkevät
latteudet kiinnosta.

- Tommy Tabermann



lauantai 1. lokakuuta 2016

ruskaa ja rakennuspalikoita




Syyskuu piti pintansa, hyvässä ja pahassa.
Antoi kukkuramitalla kaunista, 
mutta heitti myös odotetusti leijonan kitaan.

On tullut tuumittua universumia laidasta laitaan.
Melankolinen syväluonne on vetänyt väistämättä raskaampaan suuntaan.
Olo on ollut kehvelisti pieni ja mitätön,
kyseenalaistava ja mieltä pyörtävä.
Sydänala ja silmäkulma on läikkynyt pikkaraisistakin helmistä.
Kipu riisuu, pienentää, istuttaa olennaiselle.

Toipilas on  tuijotellut televisiokanavia turhautumiseen asti.
Vaan Inhimillinen tekijä ei pettänyt tälläkään kertaa.
Teologi, tutkija Pauliina Kainulaisen näkökulma luontoon osui ja upposi:
"Luonto on ajattelemisen väline."
Allekirjoitan tuon viisaan ajatuksen lämpimästi. 
Luonto antaa huimasti rakennuspalikoita,
 työstää ja uudistaa mieltä ja kehoa. 

Vain elämää upposi tulisieluun taas satasena
saaden puroiksi, leijumaan, läikkymään, pakahtumaan...
Musiikin mahti on mieletön!
Meitä hoivaa luonto, meitä hoivaa musiikki, niin se on ystävät.
Itselleni molemmat valtavan rakkaita voimantuojia,
joita vaalin sydämensuojassa. 

On kiertänyt kaipuukin, kaiken arkisen ja kipeän keskellä,
ja ehkäpä juurikin sen takia. 
Olen ikävöinyt isääni.
Tunnistan hyvin, miten syksyn moody nostattaa muistoja. 
Eikä vuosien virta vähennä tai häivytä tätä, 
korkeintaan tyynnyttää ja tasoittaa.
Ikävä on silta rakkaan ihmisen luo. 

Lokakuu on lennähtänyt punaposkin, ruskahelmoin luoksemme.
Lempeyttä ja lämpöä ystävät!