helmihippuja

Elokuu pakkaa jo laukkujaan ja kesä on kiertymässä päätökseen.

Meillä on siltä monta hetkien helmeä,

jotka saamme kietoa kallisarvoisiin muistoihin.

Venetsialaisia kruunasi kuluneena viikonloppuna

kuopuksemme yo-juhlat,  joita vietimme poikkeuksellisen pienesti,

mutta sitäkin suloisemmin ja suurin sydämin.

On aika hyvästellä elokuu, hiukan haikeana kuten aina näihin aikoihin. 

Syksynlapsen sydän kuitenkin hyräilee, 

onhan edessä omin aikani.

Valoa, iloa alkavaan syyskuuhun!

elokuun kasvoilla

Elokuun kasvot ovat olleet pääosin valoisat ja lempeät

monine ihanine ilon ja kiitollisuuden hetkineen,

mutta niillä on viivähtänyt myös murhe ja kaipaus.

Sydäntä on surettanut rakkaamme muistopäivä ja sen nostattamat mietteet,

millaista surupolkua olemme kulkeneet,

miten olemme kipuilleet toipumisessamme

ja mitä kaikkea tähän muutamaan vuoteen elämässä 

onkaan sisältynyt ilman häntä.

Meidän jokaisen arkiseen elämänmenoon on tullut uudenlainen huolenaihio,

huoli sinun, minun, meidän jokaisen turvallisuudesta.

Välillä olen lopen täynnä koronauutisista ja niihin liittyvistä uhkakuvista.

Tämä kummallinen aika piirtää meihin jälkiään 

ja vaikuttaa jokikiseen päiväämme.

On taito elää hetkissä, turvallisuus edellä, enempää emme voi.

Itselläni työsaran elokuinen startti on ollut repaleinen. 

Jouduin jäämään parantelemaan astman pahenemisen ja ylähengitystieoireiden takia. 

Koronatesti oli huojentavasti negatiivinen.

Nyt vain lempeää lepoa ja toipumista.

Terveyttä, luottamusta ja valoa näihin loppukesän ja lähestyvän syksyn

hetkiin ystävät.