lauantai 24. syyskuuta 2016

sumua ja kaktuksia




Olipa ryytynyt olo herätessä tähän harmaaseen lauantaihin. 
Kaktuksia kurkussa ja vilu villavista huolimatta. 
Hiimailin kuitenkin sisukkaasti pienelle koiralenkille, mutta hytinä jäi päälle 
eikä mokomuus ole suostunut kaikkoamaan.




Pesänenkin on oudon hiljainen.
Kuopus seikkailee omissa kuvioissaan.
 Nikkari häärii anoppinsa auton kimpussa.
Etelänneito vilkuttaa rauhanviestiä Tuomiokirkon kupeesta.




 Vain yläkerran portaikko narahteli käydessäni petaamassa
puhtaat lakanat makuuhuoneisiin.
Narina nostatti sumeaan olooni valtaisan flashbackin lapsuuden mummolasta,
muiston samoista rakkaista äänimaailmoista viivähtäen
mielen päällä kuin hellä hipaisu poskella.
Onneksi pesäsessämme on nuo vanhat portaat, 
niiden kaiku on niin kaunis ja vaalittava. 
Ehkä meikätytön kannattaa nyt kuitenkin siirtyä näistä höpinöistä
vilttihoiviin kuuman hunajateen ja droppien kera. 

Lempeää viikonloppua, pysytään lämpiminä!


torstai 22. syyskuuta 2016

mutkaisilla poluilla




Tyhjää täynnä,
putoilevia sanoja, lehtiä, lupauksia.

Ensimmäisen kuurayön pehmyt pitsi.
Joutsenten lähtölennot,
äänekkäät hyvästit, kipeää tekevät siiveniskut. 

Syys on kaunis,
mutta mun askeleet ei tahdo taipua kaikkeen, 
minkä tahtoisin sulkea syliin. 




sunnuntai 11. syyskuuta 2016

yhtä hurlumia




Tuhansia askelia, junamatkoja, hoppua, selvittelyä, muuttokuormia,
puunausta, portaita, pyykkitupaa, ikkunanpesu-urakkaa,
lattiapatjaunia, ikävää, ratikan rauhoittavaa kolinaa,
huokauksia, lähtöjä, tuloja, mansardikattoja,
 muistilistoja, kahvipaahtimon huumaavaa tuoksua,
yliopistosykettä, flunssaköhää, tuskastumisia, ilahtumisia,
puheluja, kauppatorin herkkupullia, ruuhkastressiä,
auringonkukkia, aikataulutakkuja, väsyä, 
raikastavaa syystunnelmaa, syttyviä silmiä, hurmahymyjä, 
omaksi oloksi asettumista.

Huh huh, viime viikoissa on piisannut urakkaa esikon muutossa.
Vaan kutakuinkin ehjin nahoin tässä keikutaan koko konkkaronkka,
mitä nyt vähän ruvella ja raavitulla ololla;)

Olkoon onni omanaan ja varjelus matkassaan,
 kuiskaan syystuuleen.



keskiviikko 31. elokuuta 2016

järjetöntä




Nuorenmiehen pizzanhakureissu päättyy hakatuksi tulemiseen,
tajuttomuuteen, päähän potkimiseen ja ryöstöön. 
Vammat niin vakavat, että edessä ilmeisesti leikkaus.
Näkö säästyy, mutta silmänpohjassa murtuma.
Aika näyttää, jääkö pysyviä vaurioita. 
Rehti ja reilu, toisista huolta pitävä kunnon kaveri, 
jolle vihoviimeksi sallisi
minkäänmoista uhkaa saati väkivallan uhriksi joutumista.

Hän kulki rauhassa asioillaan hakien kämpille syötävää.
Hänen kimppuunsa hyökättiin yllättäen takaapäin lyömällä päähän
 ja kaaduttuaan pahoinpideltiin potkimalla.

Ja miksi moinen järjetön ja järkyttävä väkivallan teko?
Mitä häneltä vietiin?
PIZZA.

Voitteko kuvitella?
Minä en voi, en vain käsitä. 
Pää lyö tyhjää ja sydän itkee
raivoa ja surua.



sunnuntai 21. elokuuta 2016

elämän ekaluokalla




Arki tarraa pyhäänkin, pitää kiinni, nipistelee ja roikkuu olkapäällä.
Vastuuta, roppakaupalla järjesteltävää, hoidettavaa, huolta. 
Jokin kaiho kiertyy syvältä ja saa katseen välillä vetiseksi.
Elämän ekaluokallahan tässä taas kerran ollaan,
lohdutan  ja tyynnytän hiljaa itseäni. 
Tiedän ja luotan, kyllä tämä tästä.
Tulta päin. 



torstai 11. elokuuta 2016

sinuun minä jään




Pesäsessä on pyörrettä ja syksyisiä sävyjä. 
Maailmanmatkaaja osaa levittäytymisen boheemin taidon.
Osa matkalaukuistaan on yhä purkuvaiheessa, kun uutta kierrosta
saisi jo pakata yliopistoeloa varten. 
Kuopus potee lähtötutinaa uuteen opinahjoonsa ja
kipuilee kesävapauden kaikkoamista.
Rakas taas palasi kertomaan Uppsalan ihmeistä.
Meikätyttö kokoaa syksyn karttaa ja pitelee yhä
kesän helmoista kiinni.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

kesän taituttua elokuulle




Heinäkuun lähtö kuristi kurkkua ja nostatti haikua.
Meikä hyppäsi ensimmäisenä arjen ruotuun, 
 muut leijaavat vielä tovin lomavapaudessa. 
Elokuu tuntuu kuitenkin lempeältä ja sametti-illoissa on taikaa.
Kyllähän tämä tästä, loman jälkeenkin on elämää;)
 Uusien alkujen ajassa on aina jotakin kutkuttavaa.