maanantai 29. heinäkuuta 2013

huomisen ovi




Huomisen ovi
raottumassa.
Eilisen jo lukittu.
Elä tätä päivää varoen
ettei sen varjo
himmennä huomisen valoa.

Jokaisella päivällä 
oma varjonsa. Valonsa.
Riittävä.

- Maaria Leinonen



sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

haikeutta




Juuri nyt sydämissä pakahduttavan paljon.
Hyvästelen loman haikein mielin.
Olkoon huominen hellä,
sinulle, minulle!



lauantai 20. heinäkuuta 2013

turuilla ja toreilla




Aamulla halattiin reissuunlähtijät juna-asemalla.
Päivällä fillaroitiin turuilla ja toreilla.
Illalla huiskutettiin tuulten matkaan onnittelut rippipojalle.
Yötä vasten vilkutettiin perheenpää työvuoroonsa.

Oi tätä elämänmenoa.



torstai 18. heinäkuuta 2013

hetkien havinaa




Maallakäynti vei vuosikymmenten taa.
Aina se sen tekee,
vanhemmiten vain voimakkaammin.
Sydäntä kiertäen.

Mummon ja papan hauta kasvoi sammalta.
Enon elämä pöydällä.
Toisen lammella ja metsien leppeässä havinassa.
Ajan ruosteinen ratas elosuojan ylisillä
ja navetan akkunoissa.
Monet rakkaat piirongilla,
askeleet lattian narinassa.

Lapsuus vilkutti pellon päästä.
Kissankello korvalla.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

yksin ja yhdessä




On katsottu kauas ja lähelle.
Yksin ja yhdessä.
Lehmusten alta, kattojen päältä.
Nähty haurasta lujuutta ja valon voimaa.
Huomisten yli.

Kesän matka jatkuu.


torstai 11. heinäkuuta 2013

onnen hipaisuja




Merituulen terveiset.
Kaislikon kahina, heinikon havina.
 Aurinkoinen pilven lomassa, poskilla, puutarhassa.
Kohtaamisten solina.
Kädet käsissä, silmät silmissä.
Kasvuvoima kukkasissa, mielissä, sinussa, minussa.
Aamun valo, illan kajo.
Tyyneys ja palo.


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

nämä päivät




.. on tehty yhdessäolosta, naurusta ja laulusta. 
Vaalittu sukusiteitä ja ystävyyttä.
Nähty ja koettu, nautittu ja herkuteltu.
Tänäänkin pakataan piknickori.
Suuntana meri.

Aurinkoista pyhää!


torstai 4. heinäkuuta 2013

jos voisin jäädä tähän




Jos voisin jäädä tähän,
kun kaikkialla soi,
kun niitty usvan alla
hiljaa unelmoi.

Jos voisin jäädä tähän,
kun laulaa kesäyö,
kun tuoksuaa tuore heinäkuu
ja alkaa tuulen työ.

Ja vaikka en voi jäädä,
se kaikki minuun jää,
yökehrääjien ääni
ja kaislan hento pää.

- Anna-Mari Kaskinen



keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

jasmikkeiden aika



Pionit jättävät hyvästejään. 
Viimeiset vielä maljakossa.
On jasmikkeiden vuoro valloittaa.


Oi miten nämä sulottaret tuoksuvatkaan!


tiistai 2. heinäkuuta 2013

intouchables




On vietetty sadehetkiä leffalumossa.
Yksi elokuva nousi ehdottomasti ylitse muiden
ja ansaitsee tulla lämpöisesti suositelluksi.
Koskemattomat kertoo tositarinaan pohjaavan, 
liikuttavan hauskan kertomuksen
ystävyyden voimasta ja elämän kauneudesta.
se menee suoraan sieluun ja sydämeen.
Kerrassaan helmileffa, omassa genressään!