perjantai 13. huhtikuuta 2012

viikonlopun viettoon





Tätä viikkoa on keinutellut liikutus monesta 
ilosta ja kanssakäymisestä.
Tähyän jo kesätuuliin.
Ja samalla vaalin kevättä toivoen, 
ettei aika juoksisi.
Päätän kulkea
hitaasti.


Huomisella omat polkunsa
ja monta menoa.
Tänä iltana herkutellaan
ja heittäydytään leffalumoihin.


Suloista viikonloppua♥


8 kommenttia:

  1. Ihana tuo edellisen postauksen runo, ajatuksia herättävä ja kaunis. Hitaasti pitäisi nyt tosiaan mennä, eikä kiiruhtaa, mutta silti tulee tunne, että haluaisi jo juosta kesään. Olen päättänyt tuhannesti, että kun toukokuu alkaa, istun rannalla kameran lanssa ihan joka päivä ja nautin siitä tunteesta, joka on juuri ennenkuin kesä tulee, avautuvat silmut ja kevään huumavat ensi tuoksut ja linnut ja muut eläimet ja meri, joka kohisee kevättä. Sitä odotan, varsinkin nyt, kun koko viikko ollut pilvistä ja sateista. Oikein tunnelmallista ja mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana runo. Lempeän puhutteleva, valoisalla tavalla.
      Istua rannalla joka päivä, oi. Sitä kohden Sarppu!
      Meilläkin vihmonut tänään koko päivän vettä ja räntää, mikä pistänyt huokailemaan. Onneksi lumet kuitenkin sulavat nyt kovaa kyytiä, tuota piti oikein ihmetellä koirulin kanssa kulkiessa:)

      Leppoisaa viikonlopun jatkoa myös sinulle ja perheellesi!

      Poista
  2. Minäkin havahduin siihen, että toivon kovasti, ettei aika juoksisi. Joskus se livahtaa ohi huomaamatta. Tartutaan hetkiä helmoista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika on sitten merkillinen elementti. Hetket joskus häviäviä tuokioita, joskus taas tuskastuttavan pitkiä.
      Näille kevään heräämisen hetkille tahtoisin olla läsnä kaikellani. Sanoit suloisesti, "hetkien helmoista" kiinni siis!
      Voi hyvin ihana♥

      Poista
  3. Rauhallisesti seuraavaa vuodenvaihetta kohti. Tuntuu välillä, että me ihmiset hätäännytään tässä vielä viipyilevän lumen kanssa, ettei se kesä sieltä tulekaan... Mutta varmasti tulee, aina;) Mukavaa kevättä Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis toivotuksista! Niin se taitaa olla, että malttamattomuus voi viedä välillä asioiden edelle.. ja pahimmoillaan saattaakin huomata, että on menettänyt olemassaolevatkin hetket. Siis nautitaan ensin kaikessa rauhassa näistä kevätpäivistä:)

      Poista
  4. Haaveita ja suunnitelmia päässä kesää ajatellen, mutta hetkessä silti mennään ja hyvä niin:) Kaikki aikanaan:)
    Suomen kevään kuulukin olla vähän oikukas?;)Vaikka uuden lumen tulo kevättalvessa voi kyllä välillä tökkiä, mutta senkään akuneutta ei voi olla ihailematta uudelleen;))
    Kevättalvi ja sen raikkaus, jääytynyt maa, ah ihanaa aikaa!;) Kevät, joka tuli meille sunnuntaina kurkiauran muodossa ja pihalta löytyneet ensimmäiset leskenlehdet, WOW!!!;D

    Nautitaan hetkistä!♥
    LÄmmöllä, Marge

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahdutit käynnilläsi, kiitos siitä ystäväinen!
      Luonnossakin myllertää vanhan taittuessa uuden tieltä. Näin taitaa käydä meillekin, itsestäni ainakin huomaan tämän muutosvaiheen selvästi:)

      Teillä jo leskenlehtiä, oi ihanuutta!
      Meillä taasen satanut tänäänkin lumiräntää ja maisema nyt illan myötä valkeanaan..

      Suloista kevään kulkua, voi hyvin♥

      Poista