terveisiä

Kohtasin aamuisella lenkilläni tutun vanhuksen,

  joka matkasi hoivakodille rakkaansa luo.

Kertoi verkalleen eilisestä veteraanijuhlasta.

Harventuneista riveistä.

Olivat puhelleet "poikien" kanssa,

miten illat pakkaavat olemaan yksinäisiä.

Jokunen jälkeläinen käy silloin tällöin,

ja tuohan tytär ruokaakin.

Harvemmin vain lapsenlapsia enää näkee.

Menevät menojaan.

Joutui rintamalle aivan poikasena,

häävin kahdeksantoistakesäisenä.

Ja linjoille vain.

Vastasi kyynelisin katsein,

ettei unohda koskaan.

Näkee yhä painajaisia.

Mietimme herkin mielin myös 

sodan seuraamuksia jälkipolville.

Olen muistanut viime päivinä isääni 

 ja pohtinut polkuaan pienenä poikana 

isänsä jäädessä rintamalle.

Tuohon särkyi monin osin lapsuutensa

ja menetys kipuili loppuelämänsä.

Tahdon uskoa, 

että heillä vihdoinkin on toisensa.

Hellät halit taivaaseen.

♥