lauantai 28. huhtikuuta 2012

terveisiä





Kohtasin aamuisella lenkilläni tutun vanhuksen,
  joka matkasi hoivakodille rakkaansa luo.
Kertoi verkalleen eilisestä veteraanijuhlasta.
Harventuneista riveistä.
Olivat puhelleet "poikien" kanssa,
miten illat pakkaavat olemaan yksinäisiä.
Jokunen jälkeläinen käy silloin tällöin,
ja tuohan tytär ruokaakin.
Harvemmin vain lapsenlapsia enää näkee.
Menevät menojaan.
Joutui rintamalle aivan poikasena,
häävin kahdeksantoistakesäisenä.
Ja linjoille vain.
Vastasi kyynelisin katsein,
ettei unohda koskaan.
Näkee yhä painajaisia.

Mietimme herkin mielin myös 
sodan seuraamuksia jälkipolville.
Olen muistanut viime päivinä isääni 
 ja pohtinut polkuaan pienenä poikana 
isänsä jäädessä rintamalle.
Tuohon särkyi monin osin lapsuutensa
ja menetys kipuili loppuelämänsä.

Tahdon uskoa, 
että heillä vihdoinkin on toisensa.
Hellät halit taivaaseen.


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos lämpöisesti. Halaan takaisin♥

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä, se veti aikas herkille ja sai miettimään jälleen kerran elämän tärkeysjärjestystä ja arvoja.

      Poista
  3. Herkkyytesi kuultaa kirjoituksestasi. Lukiessa tuntui, kuin tapahtumaa olisi katsonut, nähden vielä menneetkin. Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi mieltä lämmittävistä sanoistasi♥

      Poista