perjantai 6. joulukuuta 2019

6.12




Kuluneella viikolla sydäntä on kiertänyt kipeä kaipuu.
Isän kuolemasta tuli yhdeksän vuotta ja vuosipäivä kuljetti menneeseen,
rakkaisiin muistoihin, mutta myös isän viimeisiin raskaisiin sairasvuosiin,
murenemiseensa ja saattohoitoonsa.

Tänä iltana tuhannet kynttilät loistavat Suomen itsenäisyyden kunniaksi.
Minut tämä arvokas juhlapäivä herkistää saaden miettimään
kuinka korvaamaton hinta itsenäisyydellämme onkaan
ja kuinka sen seuraamukset ulottuvat vielä meihin jälkipolviinkin.

Isä oli vain kuuden vanha menettäessään oman isänsä rintamalle.
Isänäiti jäi lapsikatraan kanssa yksin odottaen vielä kuopusta.
Puolison ja isän menetykseen liittyi läpi elämän raskas varjo
ja tavattomasti puhumatonta tuskaa.
Moni haava on auennut meille jälkipolville vasta jälkeenpäin.

Yllä oleva isän perhekuva on otettu heinäkuussa 1942.
Kolme päivää kuvan ottamisen jälkeen isänisäni
lähti viimeiselle matkalleen sotaan. 

Viimeisessä kirjeessä rintamalta isänisä oli miettinyt
isäni laittamista kansakouluun kunhan hän on palannut rintamalta,
siihen asti isäni olisi apuna pienempiensä kaitsemisessa.
Isänisä oli myös neuvonut hankkimaan heiniä sekä puita talven varalle.

Isänisä kaatui rintamalla 6.9.1942.
Siihen päättyi isäni lapsuus ja alkoi entistä
vastuullisempi huolenpito pienemmistään.

Lapsuudestani muistan vakavat, hiljaiset kynttiläkäynnit isänisän sankarihaudalla.
Monesti mietin, millainen hän olisi ollut saadessaan elää.
Isä ei juuri koskaan puhunut lapsuudestaan saati isästään. 
Hänestä huokui kuitenkin sanaton kipu ja kaipuu.
Vasta ikääntymisen myötä isä kykeni tuomaan hiukan tuntojaan
sodan varjostamasta lapsuudestaan.
Mistä kaikesta sotaleskien ja sotaorpojen onkaan pitänyt selvitä
ja millaiset traumat sota heille onkaan jättänyt.

Olen tavattoman kiitollinen itsenäisyydestämme
ja tästä kauniista, kauniista maastamme.
Rauhaa ja rakkautta ystävät!



14 kommenttia:

  1. Kiitos, rauhaa ja rakkautta myös sinulle, Hannah ja hyvää itsenäisyyspäivän iltaa. Oma ukkini selvisi sodista (3 kappaletta, kun vapaussotakin lasketaan mukaan) ilman näkyviä haavoja, mutta niiden näkymättömien vaikutuksista hän kärsi elämänsä loppuun saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöisin kiitos. Ihanaa, että ukkisi selvisi elossa sodista. Vaan jättihän sotakokemukset varmasti jokaiselle sotien kauheudet kokeneeelle traumoja ja henkisiä haavoja. Liekö yksikään palannut samanlaisena takaisin kotiin.
      Kunpa emme enää koskaan joutuisi sotaan.

      Lempeää viikonloppua ja toista adventtia♥

      Poista
  2. Leppoisaa itsenäisyyspäivän iltaa ja alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja. Ilta oli koskettava.

      Hyvänhellää viikonloppua ja jouluun kulkemista♥

      Poista
  3. Mikä suuri suru onkaan kohdannut isäsi lapsuusperhettä. Niin moni joutui kokemaan samma. Ihmetellä täytyy leskeksi jääneiden naisten sitkeyttä, kun suru ja ikävä piti kantaa sydämessä ja siinä samalla hoitaa lapset ja huusholli, vastata perheen elättämisestä yksin.
    Oma isäni oli 17-vuotias joutuessaan rintamalle. Hän selvisi haavoittumatta, mutta kantoi sodan arpia sydämessään ja se myös vaikutti perheessämme.
    Saamme olla ikuisesti kiitollisia heille, jotka taistelivat itsenäisyytemme puolesta. Elämä voisi olla tyystin toisenlaista nyt, jos olisimme joutuneet silloisen Neuvostoliiton miehittämäksi.
    Hyvää viikonvaihdetta ja adventinaikaa Sinulle, Hannah!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Piipe, lämpöisin kiitos myötäelävistä, viisaista sanoistasi. Sodat seuraamukset ovat olleet julmat ja mittaamattomat. Niin kovin moni jäi ilman puolisoa, vanhempaa, läheistään. Samoin olen tullut miettineeksi, miten mieletöntä sisua ja sitkeyttä leskeksi jääneiltä naisilta on kysytty menetyksen ja surun keskellä. Elämä on ollut ankaraa selviytymistä ja taistelua.

      Sydäntä särkevää, että isäsi on joutunut jo nuorukaisena rintamalle. Voin arvata, että kokemansa jätti loppuelämän arvet sydämeen ja mieleen. Tämä on myös se kuorma, mitä ei saisi unohtaa, että sodan seuraamukset ovat vaikuttaneet myös meihin jälkipolviin kipeästi.

      Valoisaa, lämpöistä viikonloppua sekä adventtiaikaa myös sinulle ihanainen♥




      Poista
  4. Kiitos kirjoituksesta. Lempeitä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Satu. Lempeänhellää jouluun laskeutumista♥

      Poista
  5. Isän menetys on surullista.
    Oma Isäni voi tällä hetkellä todella huonosti. Olen niin surullinen kaikesta, miten 89 vuotiasta Suomessa ja etenkin Turussa kohdellaan. TYKS:ssä lääkäri oli todella ylimielinen puhuestaan isästä. Kaupunginsairaalassa kohtelu vielä ikävämpää. Taisteltu on ja kovasti isälle kunnon hoitopaikaa ja onneksi sellainen saatiin ja maanantaina Isä muutti sinne.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sydäntä kiertävää kuulla isäsi saamasta kohtelusta. Surullista myös, että olette joutuneet taistelemaan hyvästä, asianmukaisesta hoidosta. Tämän kun toivoisi olevan aina lähtökohtana, mutta eipä vain olekaan. Onneksi olette jaksaneet vaatia ja saaneet isällesi kunnon hoitopaikan, toivottavasti vointinsakin kohentuu♥

      Poista
  6. Meitä on vielä paljon joiden vanhemmilla tai isovanhemmilla on omakohtaisia kokemuksia sodasta. Olen miettinyt, siirtyvätkö nuo muistot seuraaville sukupolville, osaavatko he arvostaa itsenäisyyttämme, jonka vuoksi aiemmat sukupolvet ovat joutuneet tekemään uhrauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja mietteitä. Jotta muistot siirtyisivät, on toki tärkeä merkityksensä, jotta sota-aikojen kokemuksia tulisi avattua ja jaettua. Dokumentointi sota-ajoista on tavattoman arvokasta. Ja ettemme unohtaisi - siksi olen itse halunnut kertoa myös omille lapsilleni isoisäni ja isäni kohtalosta sekä olemme jutelleet äitini kanssa sodan varjostamista lapsuusmuistoistaan.

      Poista
  7. Vasta nyt tänne ehdin, mutta niin kauniisti taas kirjoitit.

    Tyttäreni tekee parhaillaan esitelmää (historia), jossa hän kertoo Suomen historiaa minun mummoni elämän kautta. Olemme siksi läpikäyneet vanhoja kuvia, mummon kertomaa jne.
    Isovanhempani syntyivät ei-itsenäiseen Suomeen ja olivat lapsia sisällissodan aikana.
    Karjalaisina he kokivat myös evakkoon lähtemisen ja tietenkin sodan, jossa isoisäni palellutti jalkansakin siihen malliin, ettei 10 viimeisenä elinvuotenaan enää kävellyt. Isoisän veli, Armas, kuoli sodassa vain 19-vuotiaana ja sukulaisia he menettivät myös Elisenvaaran pommituksessa (äiti lapsineen).

    Mummoni kuoli 93-vuotiaana, samana päivänä, kun esikoiseni syntyi.

    Olen niin ylpeä siitä, että tyttäreni haluaa nyt kertoa sekä Suomen että mummoni tarinaa täällä Norjassa <3

    Kiitos heille, jotka uhrasivat kaiken <3

    Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  8. Voi sentään Marianna, kovia on kokenut sinunkin sukusi sodan suhteen.

    Isoisäni, äitini isä kuoli marraskuussa 90-vuotiaana, samana päivänä oli syntymäpäiväni. Kymmenen päivää aiemmin oli syntynyt meidän esikkomme. Pappa tuli tietämään, että tyttö syntyi sukuun, mutta hän ei surukseni ehättänyt enää nähdä lapsenlapsenlastaan.

    Hienoa, että jälkipolvet tulemaan tietämään ja haluavat kertoa menneiden sukupolvien vaiheita. Sanat eivät ritä kuvaamaan sitä kiitollisuutta, mitä koen heidän uhrauksistaan.

    Kiitos toivotuksistasi, joulumme oli pienesti hyvä ja hellä iloineen ja suruineen. Nyt suuntaamme jo tätä alkanutta vuotta ja katseet ovat tammikuun kartalla.

    Kaikkea hyvää sinulle ja rakkaillesi tähän vuoteen. Voi hyvin siskonen suloinen♥

    VastaaPoista