kun olet poissa

Kesämme on taittunut sydäntäsärkevään suruun.

Meille niin kovin rakas ihminen on lähtenyt yhtäkkiä ja ennalta arvaamatta,
eikä mieli tahdo käsittää millään tapahtunutta.
On eletty sokissa ja musertavassa surussa, hetki hetkeltä
toisistamme, läheisistämme sekä arjen raameista lohtua ja tukea saaden.
Mustimmillaan on riittämiin, kunhan hengitetään.
Halataan paljon, väliin on valtava tarve puhua, turvata ja sanottaa,
väliin ollaan vain hiljaa.

Elokuun aurinko paistaa yhä lämpimästi.

Lohduttaako se lämmöllään vai jatkaako vain ikiaikaista tehtäväänsä?

Tuuli löyhyttää loppukesän painavia omenapuita,

hipaiseeko se samalla murtuneita

vai pelmuttaako vain omenaisia oksia?

Öisen meren taivaankaarelta on välkkynyt kirkkaus ja kaunein kajo.

Näethän meidät rakas!

Aina sydämissämme.
♥