Todellakin, perin tunnettu sateistaan:) Sateenripsaukset eivät vain haitanneet näitä reissulaisia lainkaan. Sateet tulivat ja menivät, ja hetken päästä paistoi jo aurinko. Tänä kesänä Lontoossa on kylläkin ollut isompiakin pulmia sateiden kanssa. Rankkasateet ovat tuoneet ongelmia junaliikenteelle ja ajoittain tube- ja junalinjoja on pitänyt sulkea.
Vaan piisaahan sateita meilläkin. Tänään täällä länsirannikolla sataa kuin saavista kaataen ja tuuli pyörittää ihan vimmatusti. Ja tätä herkkua on luvattu tulevillekin päiville. Voisi tietty manata, mutten sorru turhaan vaan tuumin, miten ihanaa leppostella pesäessä, leffailla ja leipoa:)
Oi Hannele. Englannin reissu oli meidänkin monivuotinen haaveemme, mikä sai vihdoin pontta ja toteutui esikon luo vierailusta. Epäilen, olisimmeko muutoin nytkään lähteneet.. Vaan kyllä kannatti, olen iloinnut ja ammentanut valtavasti matkastamme!
Jälkikasvun piti päästä Dr.Martensille kenkäostoille. Kuopus oli haaveillut piiiitkään ostavansa Lontoosta maiharit, muttei saanutkaan mieluisasta mallista sopivaa kokoa. Johan kirveli! Mutta ovat kyllä aikas hienoja, meikäläinenkin voisi harkita noita ruususia vaikka olenkin enemmän klassikkolinjalainen;)
Upeasti kuvasi välittävät Lontoon tunnelman! Sateisissa kuvissa on sitä jotain. En osaa selittää :). Pidän toki aurinkoisistakin kuvista ja päivistä :).
Kyllähän sen huomasi, että britit ovat tottuneet pisaroihin...
Oopperan kummitus ylitti kyllä odotukset. Jo ne puitteet lavastuksineen olivat niin upeat saati näyttelijöiden roolisuoritukset! Kyllähän musikaalista palo jäi, joten seuraavaa odottaen;)
Kotomaan sateelle tosin voisin jo puistella päätä. Tänäänkin vihmoo tosissaan ja tuuli on piiskannut puutarhat sekaisin. Kärvistelen nupuillaan olevien pionien puolesta ja isommassa mittakaavassa manaan, mitä käy sateiden jatkuessa viljelijöiden sadolle....
Siellä taisi olla vähän sateinen ilma. Täällä Tallinnassakin sataa juuri nyt ihan kunnolla, mutta taivaanrannassa on jo valoisaa. Eiköhän tämä tästä. Lontoon musikaalit ovatkin varmasti ihan mielettömän korkealaatuisia, niitä voisin koska tahansa lähteä katsomaan. Ja nuo ruusumaiharit ottaisin heti. Mukavaa heinäkuun jatkoa sinne!
Toki sadettakin, mutta pääosin ilmat suosivat ihmeenkin hyvin. Vaikka briteissä tunnetusti sataa, niin kuurot tulevat ja menevät, hetken päästä voi jo paistaa. Meillä taas sateet voivat kestää päivätolkulla kuten tämänkin kesän osalta voidaan todeta.. Muuten, ovat huhtikuun reissukuvia, meikämokoma kun on armottoman hidas ja fiilistelee näitä postauksia hissuksiin... Lontoon musikaalien taso on kyllä huikea! Kummituksen kohtaaminen oli kaiken odotuksen väärtti ja nostatti palon myös seuraavan musikaalin kokemiselle; Epäilenpä, että kummitus olisi lumonnut sinutkin!
Taitaa olla maa jossa aika usein tarvitaan sateenvarjoa. =D
VastaaPoistaTodellakin, perin tunnettu sateistaan:) Sateenripsaukset eivät vain haitanneet näitä reissulaisia lainkaan. Sateet tulivat ja menivät, ja hetken päästä paistoi jo aurinko.
PoistaTänä kesänä Lontoossa on kylläkin ollut isompiakin pulmia sateiden kanssa. Rankkasateet ovat tuoneet ongelmia junaliikenteelle ja ajoittain tube- ja junalinjoja on pitänyt sulkea.
Vaan piisaahan sateita meilläkin. Tänään täällä länsirannikolla sataa kuin saavista kaataen ja tuuli pyörittää ihan vimmatusti. Ja tätä herkkua on luvattu tulevillekin päiville. Voisi tietty manata, mutten sorru turhaan vaan tuumin, miten ihanaa leppostella pesäessä, leffailla ja leipoa:)
Kesäiloa sinulle Una!
Pääsisinkin tuonne..:)
VastaaPoistaOi Hannele. Englannin reissu oli meidänkin monivuotinen haaveemme, mikä sai vihdoin pontta ja toteutui esikon luo vierailusta. Epäilen, olisimmeko muutoin nytkään lähteneet.. Vaan kyllä kannatti, olen iloinnut ja ammentanut valtavasti matkastamme!
PoistaVaahtokarkkicappucino? Huh! On siellä näkemistä ja kokemista. Ruusukuvioisia varsikenkiä voisin harkita...
VastaaPoistaHih, ovat vaahtokarkkikaakaoita!
PoistaJälkikasvun piti päästä Dr.Martensille kenkäostoille. Kuopus oli haaveillut piiiitkään ostavansa Lontoosta maiharit, muttei saanutkaan mieluisasta mallista sopivaa kokoa. Johan kirveli! Mutta ovat kyllä aikas hienoja, meikäläinenkin voisi harkita noita ruususia vaikka olenkin enemmän klassikkolinjalainen;)
Upeasti kuvasi välittävät Lontoon tunnelman! Sateisissa kuvissa on sitä jotain. En osaa selittää :). Pidän toki aurinkoisistakin kuvista ja päivistä :).
VastaaPoistaKiitos, minustakin sadekuvissa on tunnelmansa:)
PoistaNäkyy turistejakin kuvissasi, kun käyttävät sateenvarjoa ;)
VastaaPoistaTuo Oopperan kummitus olisi kyllä hieno nähdä Lontoossa.
Kyllähän sen huomasi, että britit ovat tottuneet pisaroihin...
PoistaOopperan kummitus ylitti kyllä odotukset. Jo ne puitteet lavastuksineen olivat niin upeat saati näyttelijöiden roolisuoritukset! Kyllähän musikaalista palo jäi, joten seuraavaa odottaen;)
Lontoo :) Ihana. Sade! Ja varmasti, olisipa hienoa nähdä tuo!
VastaaPoistaNyökyttelen täältä:)
PoistaKotomaan sateelle tosin voisin jo puistella päätä. Tänäänkin vihmoo tosissaan ja tuuli on piiskannut puutarhat sekaisin. Kärvistelen nupuillaan olevien pionien puolesta ja isommassa mittakaavassa manaan, mitä käy sateiden jatkuessa viljelijöiden sadolle....
Siellä taisi olla vähän sateinen ilma. Täällä Tallinnassakin sataa juuri nyt ihan kunnolla, mutta taivaanrannassa on jo valoisaa. Eiköhän tämä tästä.
VastaaPoistaLontoon musikaalit ovatkin varmasti ihan mielettömän korkealaatuisia, niitä voisin koska tahansa lähteä katsomaan.
Ja nuo ruusumaiharit ottaisin heti. Mukavaa heinäkuun jatkoa sinne!
Toki sadettakin, mutta pääosin ilmat suosivat ihmeenkin hyvin. Vaikka briteissä tunnetusti sataa, niin kuurot tulevat ja menevät, hetken päästä voi jo paistaa. Meillä taas sateet voivat kestää päivätolkulla kuten tämänkin kesän osalta voidaan todeta..
PoistaMuuten, ovat huhtikuun reissukuvia, meikämokoma kun on armottoman hidas ja fiilistelee näitä postauksia hissuksiin...
Lontoon musikaalien taso on kyllä huikea! Kummituksen kohtaaminen oli kaiken odotuksen väärtti ja nostatti palon myös seuraavan musikaalin kokemiselle; Epäilenpä, että kummitus olisi lumonnut sinutkin!
Ihanaista heinäkuuta Kirjailijatar♥