Kun kuljen lapsuuden puutarhamökille on kuin solahtaisin satuun.
Olkihattuiset tädit kitkevät rönsyävillä pihoillaan kukkameristä rikkakasveja
ja huikkaavat aidanteiden yli toisilleen.
Kuulen naurua auringon paahtaessa paljaita olkapäitä.
Kahvi tuoksuaa ja jossakin soi kesäradio.
Niin nostalgista ja kaunista,
kurkkaanpa sitten tähän päivään vaalittuja kesäpesiä saati parhaat päivänsä
nähneitä mökkipahoja villiintyneine keitaineen.
Oi että. Tuo on maailma, josta haaveilen. Pääsisipä. Edes kylään. Kiitos, että tätä kautta pääsin.
VastaaPoistaOi Satu, ole hyvä vain! Ihanaa, jos tykkäsit. ♥
PoistaMinulle puutarhamökkimiljöö edustaa ehkä eniten lapsuutta. Aikanaan palstalla viljeltiin vain perunaa, herukoita ja yrttejä, kunnes isäni rakensi palstalle myös mökin yhdistyksen vaatimuksesta. Täten tällä äidilleni erityinen tunnearvo muistojen rinnalla. Vierailu mökille on nostalgista, haikeaakin, joskaan koskaan siellä ei olla kesiä asuttu, me kaupunkipuutarhojen asukit. Arvaan tilanne olisi toinen jos asuisimme kerrostalossa.
Toivon kesätuulen lempeyttä sinulle
VastaaPoista♥
Kiitos samoin sinulle kultainen♥
PoistaNoissa vanhoissa - ja myös uudemmissa - siirtolapuutarhamökeissä on ihan oma tunnelmansa ja joskus haaveilin tuollaisesta itsellenikin. Nuo tuovat mieleeni muistoja lapsuudesta Lahdessa, jossa kotimme lähellä oli siirtolapuutarha - ja jossa - häpeä kertoa - kävimme omenavarkaissa. Reissusta jäi mieleen se, että minulla oli jalassa elämäni ensimmäiset, tädiltäni perityt korkokengät (korkoa varmaan 4 senttiä - ja se korko oli paksu) ja meille tuli varkaissa niin kiire poistuminen, että toinen kengistä tipahti ja jäi sille tielleen. Ja kotona odotti rangaistus, sillä käryhän siinä kävi, kun yhdellä kengällä kotiin palasin;)
VastaaPoistaIhania suven päiviä sinulle, Tulisielu <3
Mitkä muistot sinulla! ;)
PoistaSuven päivissä on ollut juuri nyt paljon onnea ja iloa. Ihanuutta sinullekin♥
Satukirjahan noista pienoismaailmoista tulee väkisinkin mieleen.
VastaaPoistaKerran pääsin vierailemaan tuollaiseen paikkaan omenankukkien aikaan....
Omenankukkien aikaanhan puutarhamökkialueet ovat aivan lumoavia!
PoistaOi, kauniit kesäkuvat. Ihana tunnelma!
VastaaPoista♥
PoistaKesäparatiisi. Lapsuuden ajan maisemiin on nostalgisen ihanaa palata hetkeksi.
VastaaPoistaSuloisia kesäpäivä sinulle.
Monelle tuollainen mökkimiljöö edustaa todellakin kesäparatiisia.
PoistaKesälumoa sinullekin, vielähän suvea on jäljellä! ♥
Ihanan nostalginen tunnelma näissä kauniissa kuvissasi ♥
VastaaPoistaOlipa kiva päästä piipahtamaan pikkuiseen puutarhaparatiisiin!
Tuosta astiapyyhkeestä muistuu heti mieleen ala-asteen kässätunnit =D
Suven suloa sinulle täältä saimaalta toivottelen!
Hei Ansku ja kiitosta kauniista sanoistasi!
PoistaTiedätkös, tuo astiapyyhe taitaa olla esikkoni alakoulussa aikanaan tekemä... samanmoisen olen itsekin taiteillut pikkukoululaisena:) Nostatti minullekin kässätunnit mieleen, kun pyyhkeen näin:) Oi ajan juoksua...
Lempeää heinäkuun viimeistä viikkoa, nautitaan näistä hehkuista! ♥
Kaunista ja idyllistä. =) ♥
VastaaPoistaKiitos. Ihanan idyllisiä ovat nuo puutarhamökkimiljööt!
PoistaElämä menee eteenpäin ja nostalgiaan on ihana pujahtaa silloin tällöin. Kaunis kirjoitus ja kuvat sen rinnalla.
VastaaPoistaKiitos Ninnu sanoistasi, näinhän se menee. ♥
Poistaihana tunnelma!
VastaaPoistaSiinäpä kesäidylliä kerrakseen.
VastaaPoistaMinäkin ihailin idyllistä tunnelmaa ja mukavaa, kun se välittyy kuvistakin.
Poista