perjantai 8. tammikuuta 2016

hiljaisuutta ja pakkasen paukuntaa




Yhtäkkiä pesänen on oudon hiljainen. Lintusen lähtö jätti autiuden ja ikävän.
On haeskeltu aurinkoa ja elämän ääniä. Olen haahuillut flunssaisena
joulunjälkeisessä välitilassa, uutukaisen vuodenpoikasen äärellä.
Näin tammiarjen alla on ollut paikallaan peilata, millä asenteella
 aamunsa alkaa ja kohtaa muut. Tiedän minua tarvitaan monelle ja moneksi,
 ja onkin muistettava, itseään ei pidä ohittaa.

Kuljetaan valon puolta.



24 kommenttia:

  1. Hiljaiselta tuntuu täälläkin, kun kuopus palasi opiskelupaikkakunnalleen. Sellaista se on aina pitkien pyhien jälkeen.
    Parane pian flunssasta.
    Hyvää alkanutta vuotta Sinulle, halauksin Piipe <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun aikainen elo on vaihtunut ja vaikka olemiseen mahtui vaalittua rauhaa ja hiljaisuutta siivitti sitä myös ihana yhdessäolo ja vilske rakkaiden kanssa. Esikon pyrähdys takaisin maailmalle jätti ison hiljaisuuden ja kaipuun. Tähänhän sitä on tottuminen, kun lapset lentävät pesästä. Flunssa ja köhä on pitänyt otteessaan jo pitkään, eikä tahtoisi kurjimus hellittää vieläkään.
      Valoa ja lämpöä luoksesi♥

      Poista
  2. Jo ajatus siitä, että kuljetaan valon puolta antaa positiivista tunnetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Tammikuu tuo jo lupauksen kasvavasta valosta, se lohduttaa ihmeesti.

      Poista
  3. Kauniita, rauhallisia kuvia. Toivotan pikaista paranemista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Ruusunmekko. Ja tervetuloa lukijakseni♥

      Poista
  4. Hyvää viikonloppua Hannah♥
    Kuljen valonpuolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toipilaan viikonloppu on ollut lempeä, kiitos.

      Poista
  5. Ensimmäisen kuvan vaaleanpunertava rauhallisuus......
    Minulla on myös aina vuoden alussa tuollainen pohdintavaihe.
    En niinkään tee uudenvuodenlupauksia, aikomuksia kylläkin ;)

    Samalla puolella mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tätä talvista kauneutta! Välillä ion vain toipilasta tuskastuttanut, kun tahtoisi olla enemmän ulkosalla. Keuhkot ei vain tykkää tuosta kylmyydestä.
      Uudenvuodenlupauksia tuli nuorempana tehtyä kukkuramitallakin, mutta elämä on opettanut tässäkin suhteessa ja jätän ne nykyään suosiolla. Aikomukset on hyviä:)

      Poista
  6. Viileitä kuvia tammikuun pakkaapäivistä. Paranemista flunssaiselle, täällä myös nuha otti valtaansa pari päivää sitten. Kyllä kai se siitä jossain vaiheessa.

    Valo lisääntyy ja kevättä kohti mennään. Elämä jatkuu kaiken keskellä ja mielikin virkistyy taas kevättä kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuu on lähtenyt aivan liitoon! Ja tuonut matkassaan jo lupaavan valon, ihanaa. Parannellaan ja nautitaan♥

      Poista
  7. Ah, mitä pakkaskuvia! Kaikkea hyvää tähän vuoteen!

    VastaaPoista
  8. Voi talvea. Kaikkea kaunista sinulle.

    VastaaPoista
  9. Tammikuu on uuden alku ja luonteva aika kirkastaa ajatukset ja asenteet. :) Kauniit talven kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän vuodenvaihde saa pohtimaan elämänmenoa. Aivan hyvä hetki hiukan pysähtyäkin tuumailemaan omia asenteita ja suhtautumistaan eloon ja oloon.
      Kaunista alkanutta vuotta!

      Poista
  10. Kyllä. Ihana tuo kuljetaan valon puolta. Kiitos, niin tehdään! Halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöisin halaus täältä takaisin, voi hyvin♥

      Poista
  11. Juuri näin!
    Itseään ohittamatta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Pidetään hyvää huolta myös itsestämme♥ Kaikkea hyvää ja hellää sinulle alkaneeseen vuoteesi♥

      Poista
  12. Kauniisti kirjoitettu. Se herätti ajatuksia.. :) Mukavia pakkaspäiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Mervi. Kauniita talvihetkiä luoksesi!♥

      Poista