tiistai 7. heinäkuuta 2015

paistetta, pisarointia, kipunoivaa ikävää




Ikävä on lainehtinut isosti viime päivinä.
On kuitenkin riemullista huomata,
 miten siivet kantavat ja vahvistuvat.

Aurinkoinen hellitteli hetken.
Toi matkassaan monta pisaraa.
Olemme niistä jo kylläisiä.

Toimettomuus on tullut toki tarpeeseen.
Kaipaan kuitenkin jo toisaalle.
Onneksi lomalista vilkkuu valoa!



4 kommenttia:

  1. Kylläpä taas puit ajatuksesi ja tunteesi kauniisiin lauseisiin! Niitä on aina ilo lukea.
    Onnittelut tyttärelle opiskelupaikan saannin johdosta. Oma kummityttöni suunnistaa Vaasaan opiskelemaan, kauaksi kotoa, ja uskon, että haikeutta tunnetaan siinäkin perheessä ilosta huolimatta.
    Onnellista heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Piipe! Tytär liihottelee yhä hämmentyneen onnellisissa tunnelmissa. Isoja toiveitaan toteutumassa. Suuntaa ensin vuodeksi maailmalle, minkä perään yliopisto-opiskeluihin. Täällä keikutaan siis aikamoista tunteiden vuoristorataa ja tiedän monta kyyneltä vielä vuodattavani, mutta ilo ilostaan, onni onnestaan kulkee ylinnä.

      Kaikkea hyvää ja kantavaa kummitytöllesi! Vaasa on kaunis kaupunki, erityisesti kesällä.

      Heleitä, onnellisia kesäaskelia myös sinulle ja rakkaillesi♥

      Poista
  2. Pisaroista olen munäkin jo kylläinen..:)

    VastaaPoista