Blogeissa on kiertänyt hauska "en ole koskaan tehnyt" -listaus.
Pitihän tähän tarttua ja tuumata kymmenen suht tavallista
asiaa, mitkä ovat jääneet tekemättä.
Ja hei, tämähän olikin aika pähkinä!
En ole koskaan..
Ja hei, tämähän olikin aika pähkinä!
En ole koskaan..
* vaihtanut autoon renkaita saati öljyjä. Miehen ansiota tai syytä;)
* ajanut tandempyörällä. Olisi kiva kokeilla!
* hypännyt uimahyppyjä pää edeltä hyppytornista.
* lumilautaillut. Enkä aio. Siitä pitää kränkkänilkka huolen.
* lypsänyt lehmää. Lapsuuskesinäni maalla mummolassa
oli luovuttu jo lehmistä.
* käynyt pedi- tai manikyyrissä. Ehei.
* syönyt mustekalaa saati etanoita. Puistattavat vaikka
kehutaankin herkuiksi.
* patikoinut Lapissa. Reissannut toki, mutta aito
patikointiretki rinkkoineen on yhä kokematta.
* pilkkinyt.
* ja viimonen loivennuksella:
En ole koskaan aikuisiällä katsonut kauhuelokuvia.
Teinipoppoolla pelätty Manaaja jätti suoranaisen kammon kauhuleffoihin.
En usko jääneeni mistään paitsi, päinvastoin.
Ja sanottakoon sekin, ettei aikuisiällä ole ollut enää menemistä
minkäänmoiseen kieputtavaan tivolivempaimeen.
Pelkkä katsominenkin tekee jo häijyä;)
Ja sanottakoon sekin, ettei aikuisiällä ole ollut enää menemistä
minkäänmoiseen kieputtavaan tivolivempaimeen.
Pelkkä katsominenkin tekee jo häijyä;)
***
Paljon samoja tulisi minunkin listaan...paitsi mammalla oli lehmä..:D
VastaaPoistaEipä ollutkaan ihan tuosta vain vaan näitä piti miettiä oikein ajan kanssa:)
PoistaMinäkin voisin todeta : "samoin", muihin paitsi,että olen joskus teininä lypsänyt lehmää tädin luona ja miehen apuna olen ollut joskus renkaiden vaihdossa :)
VastaaPoistaMieluisat näistä tekemisten listalle!
PoistaKiva postaus:)
VastaaPoistaMinä taas kovasti kauhuelokuvista, tosin niiden katsomisen jälkeen...
Tätä listausta oli aika hauskaa miettiä Sussi.
PoistaKauhulla lienee jokin maaginen vetovoimansa moneen kulkijaan, mutta ainakin tällaiselle väkevästi tunteella eläväiselle herkkälikalle tuo ei tee hyvää. Miksipä siis kiusaisin itseäni, ehei.