maanantai 29. syyskuuta 2014

jo neljäs




.. syksy blogissani.
Kuuntelen ajan ratasta.
Vuosirenkaiden rosoja.
Sisintäni.
Tästä on tullut minulle tärkeää.
Kiitos matkanteosta ystäväni.

"Riippumatta siitä, 
kuinka pitkältä matkasi näyttää,
ei ole koskaan enempää kuin tämä:
yksi askel, yksi hengitys,
yksi hetki 
- nyt. "

-Eckhart Tolle




lauantai 20. syyskuuta 2014

kaukaa, lähellä




Onnistuin rikkomaan silmälasini jälleen kerran.
Iloitsin toipumisesta.
Kumosin päätöksiä.
Tuskastuin, miten mielenmaltin säilyttäminen
voikaan olla vaikeaa.
Hymysin ystävän viesteille.
Väsähdin kaupoilla kulkiessani.
Leivoin juhlatarjottavia.
Mietin valheellisuutta,
pintaa ei tarvitse paljoakaan raaputtaa,
kun alta paljastuukin pahaa.
Sylitin, silitin.
Poimin viimeisiä omenia puutarhasta.
Nauroin tuulelle. 
Pohdin hyvyyden voimaa,
rehellisyyttä.

Kaukaa näen kaiken paremmin 
laulaa hän ja saa kyyneleet silmiini.




keskiviikko 17. syyskuuta 2014

vei sydämeni




Helsingin kaupunginmuseo esittelee upeassa Hakasalmen huvilassa
koskettavaa Rasvaletti-näyttelyä.
Valokuvat ja nostalginen kampaamo kuljettavat
50-luvun helsinkiläiseen ajankuvaan.
Näyttely vei sydämeni ja liikutti
myös omaa jälkikasvuani.
Suosittelen lämpimästi, todellinen helmi.
Vielä ehtii hyvin käymään!



maanantai 15. syyskuuta 2014

stadin tunnelmissa II




Kuopus taisi kiteyttää aikas hyvin elokuisten
reissaajien tunnelmia miettimällä Helsingistä, 
miten ahdistuisi jatkuvaan ruuhkaelämään,
mutta nauttii täysillä kielten kombosta ja kulttuurista.
Tunnistan hänessä niin kovin itseäni,
tarpeen tilaan ja vapauteen.



lauantai 13. syyskuuta 2014

kukkii yhä




Tämä syys on niin kaunis.



keskiviikko 10. syyskuuta 2014

sumuaamut ja yks raato




Sumuaamut, utu, viipyilevyys.
Kasteiset tienoot, 
verhotut kajastukset.
Idyllin kääntöpuolena
kaiken kaatava tukkoisuus,
peilistä pilkottava pimeys,
yöt läpeensä köhivä naisraato.
Olen niiiiin turhautunut tähän 
jokasyksyiseen tautikauteen.
Sapetusta ei auta 
lääkärin syvä rintaääni
itsensä kuuntelusta,
levosta,
lisälääkityksistä ja
kaikenmaailman rohdoista.
Kaikki tuttua tutumpaa,
kokeiltu, kärvistelty, käytössä.
Työssään sairastunut
keuhkopulmainen sinnittelee
 näinä kausina
joka päivä, joka hetki.
Huoh.



tiistai 9. syyskuuta 2014

postivyöryä




Kesän aikana on postia suorastaan satanut maailmalta
 piskuiselle lehmuskujalle.
Roskaposti suodattaa onneksi aika tehokkaasti törkyä
ja mainonnat deletoin pikapikaa.
Painotan linjaani vastailla vain
lukijoilleni ja nimensä jättäneille.
Roskapostiin on päätynyt kuitenkin myös
lukemattomia ihania viestejä,
joista tahdon tässä kiittää.




sunnuntai 7. syyskuuta 2014

tuliaisia




Syyskuu on ..

vinkannut katsomaan asioita uusilta kulmilta,
nostattanut kesäkaihoa lämpöisine päivineen,
puskenut vauhtia sadonkorjuuseen,
tuonut virkistäviä muutoksia siipan työsaralle,
tuudittanut iltojen usvaan,
lennättänyt flunssapöpöt pesäseen.

Mehumaija on porissut tänään kellon ympäri
ja omenamehua on pullotettu 
pimeän kauden herkuksi.
Tämä flunssankaatama 
ottaa nyt levon kannalta 
ja kääriytyy villoihin.

Lempeää viikkoa!