tiistai 26. elokuuta 2014

toven matkassa




 Näyttely oli monipuolinen, yllättävä, pitelevä.
 Koskettava, syväluotaava, jäljen jättävä.
Kesäkauden hartaan odotuksen,
aamuneljän heräämisen,
junarumban ja reissaamisen väärtti,
ehdottomasti.

Kiitos Tove, kiitos Ateneum.




8 kommenttia:

  1. Tuollapa olisikin mukava käydä, mutta en taida pystyä mahduttamaan mihinkään väliin matkaa pääkaupunkiin. Kiva, kun te pääsitte kurkistamaan Tove Janssonin elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ehdittiin kyllä odottaakin ja elämys siitä tuli. Iloitsen, että kävimme.

      Poista
  2. Samoja adjektiiveja nousi mieleeni, kun kävin upeassa näyttelyssä aiemmin elokuussa. Sinne ehtii vielä 7.9. saakka. Suosittelen myös Tuula Karjalaisen kirjaa Tove Jansson - tee työtä ja rakasta. Sen kirjoittaja on myös Ateneumin näyttelyn kuraattori, ja kirjan lukeminen tuki ainakin minun kohdallani myös näyttelyn parempaa sisäistämistä. Kauneutta syksyysi t. Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Nina! Karjalaisen kirja valaisee hienosti Toven elämää, myös näyttelyä silmäten.
      Iloitsen, että kävimme katsomassa näyttelyn. Alunperin oli tarkoitus käydä siellä lomien aikaan, mutta niin vain kesä täyttyi monesta muusta. Olipa ihanaa, kun lomien jälkeen saimme odottaa tätä reissua:)
      Syyslumoa luoksesi!

      Poista
  3. Pitäisi varmaan itsekin käydä katsomassa.

    VastaaPoista
  4. Iiihanat kuvat sulla tässä, oih että! Ja näyttely, onnittelut, että kävit, mulla taitaa käydä nyt huonosti sen kanssa. Uskon todella, että on jäljen jättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, näyttely täytti toiveet. Kuljettaa vielä pitkään matkassaan.

      Poista