lauantai 30. elokuuta 2014

venetsialaisten aikaan




Kesä on kulkenut tiensä päähän ja tekee lähtöään.
Juhlimatta emme kuitenkaan kuningatarta päästä.
Tänä iltana rannat välkkyvät tulisoihduista, 
musiikki raikaa ja yötä juhlistaa ilotulitus. 
Kuiskaan lähtijälle kiitoksen,
saimme siltä paljon.




perjantai 29. elokuuta 2014

stadin tunnelmissa




Päivät piirtävät omat polkunsa.
Hetki sitten asteltiin Kauppatorin mukulakivillä,
nuuskuteltiin toritunnelmia ja
tähyiltiin Suomenlinnaan.
Kotikulmille paluu kuljetti takaisin arkisiin askeliin.
Tänään valmistellaan huvilakauden päättäjäisiä,
laskeudutaan viikonlopun 
lepposteluun ja kesän hyvästelyyn.
Syksy on jo puutarhassa.




tiistai 26. elokuuta 2014

Toven matkassa




 Näyttely oli monipuolinen, yllättävä, pitelevä.
 Koskettava, syväluotaava, jäljen jättävä.
Kesäkauden hartaan odotuksen,
aamuneljän heräämisen,
junarumban ja reissaamisen väärtti,
ehdottomasti.

Kiitos Tove, kiitos Ateneum.




torstai 21. elokuuta 2014

ikävän koti




Viime päivinä olen kaivannut

.. huolettomuutta
.. kauas lähtenyttä ystävää
.. virttyneitä villasukkiani
.. vesijuoksua lempilaineissa
.. sinistä unta
.. pohdintojen peiliä
.. viipyileviä kesäöitä
.. olkapäätä
.. kärsivällisyyttä.




lauantai 16. elokuuta 2014

Gabriel, näetkö tähdet taivaalla?




Palaan mansikkapaikkaani aika ajoin.
Hengittämään merta, taivasta, horisonttia.
Kuulemaan luontoa ja hiljaisuutta.
Ken lienee kaivannut Gabrielia.
Tulikohan hän takaisin,
oliko onnellinen?



lauantai 9. elokuuta 2014

perhosten lentoa, kevyttä hentoa




Yötuulen kuiskauksen päässä
perhosten pidot.




keskiviikko 6. elokuuta 2014

kesän kulkurit VI




Rauma kutoo aina pitsiään minulle.
Ihailin jälleen vanhojen kujien kauneutta.
Tuntui niin tutulta, kuin kotopuolessa. 
Piipahdimme tälläkin kertaa,
joskus voisi jäädäkin.
Edes yön yli.



sunnuntai 3. elokuuta 2014

maalaan elokuun sateenkaarta



Tämä kesä on tuonut monia muutoksen näkökulmia
omaan ajatteluun ja mahdollisuuksien näkemiseen.


On tullut todettua raskaiden elämänvaiheiden
lyövän yhä ajoittain vaahtopäitään, 
mutta olen saanut myös iloita, 
miten sydän helisee, elämä kukkii ja on liikkeessä.


Kenties tänään olen vahvempi, vaikeuksien kasvattama
ja luotan levollisemmin mielin elämän johdattavan,
tavalla tai toisella.


Meillä on ainutlaatuinen matka kuljettavana,
tehdään siitä seikkailu.



Minun elokuuni
tuoksuaa lämpöiseltä mereltä,
kaislikolta ja heinänkorsilta,
auringonpaahteelta metsäpolulla,
mustikkamättäiltä, kuutamohortensioilta,
terassin tulilta ja tervalta.
Uuteen hehkuun puhjenneilta
punaruusuilta, kuunliljoilta ja
lakritsanjuurelta.
Aamukasteelta, vihreältä vaniljateeltä
ja mintulta.
Mäntysuovalta, koirantassuilta,
puhtailta lakanoilta.
Se tuoksuaa myös työnteolta ja
 huokauksilta,
 mitä kurjuutta kevennän
ripauksella kardemummaa
ja lämmintä syliä.
Se tuoksuaa täytenä,
kypsänä ja kauniina.

Elokuuta ystävät!