tiistai 31. joulukuuta 2013

tästä vuodesta tulevaan




Menneeseen mahtuu kokonainen elämä.
Paljon rakasta, hyvää ja kantavaa,
mutta myös mustanpuhuvaa murhetta.
Käyty kipunointi on kasvattanut ja avannut silmiä.
Kenties kohtaamani raadollisuus on sattunut syvimmin,
mutta se on saanut luottamaan entistä lujemmin itseeni
ja vaalimaan oman elämäni rajoja ja mahdollisuuksia.


Sinulle
ystäväni lämmin kiitos, 
että olet siellä, ja ilahdutat luonani täällä.
Toivon tulevaan onnentähtiä ja varjelusta.
♥♥♥


lauantai 28. joulukuuta 2013

ollaan vaan




Valkeus meni menojaan. 
Maa puhelee tummia ja kietoo kulkijat pimeyteensä.
Näissä päivissä on aikaa leijailla, kuunnella tätä
 ja pitää halutessaan ovensa säpissä.
Tehdä mitä huvittaa ja ottaa välillä vaikka unoset.
Antaa päivän lipua yöhön 
ja yön päivään.


tiistai 24. joulukuuta 2013

joulu on luonamme




Viime päivinä olen..
- lohduttanut surevaa sydäntä
- valanut uskoa huomisen valoon
- kulkenut koiralenkit liukuesteissä
- ravistanut arjen olkapäiltäni
- kutsunut joulun pesäseen ja sydämiin
- nähnyt peilistä väsyneet kasvot
- katsonut kirkkaisiin tähtisilmiin
 -läikkynyt liikutuksesta jouluruuhkassa
- riemuinnut taivaan lennättämästä lumivalkeasta
- tuntenut olevani rakastettu

Nyt on aika hiljentyä.

Siunattua, rauhaisaa joulua


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

oi upeutta




On ollut
myrskynräiskettä, sadetta, räntää ja valkeaa puhuria.
Huokauksia, helinää ja hiljaisuutta.
Sykkiviä sydämiä.
Ylitse kaiken he.

Minussa soi yhä.


maanantai 9. joulukuuta 2013

joulun matka lähenee




Viikonlopun pikkujoulutunnelmointi roihautti riemua.
Vaikka arki on vielä työläs, joulun matka lähenee.
Katson ja kuuntelen. 
Annan hälyn mennä, hiljaisuuden tulla. 
Vaikka aivan pienenä. 
Hetken helmenä.


perjantai 6. joulukuuta 2013

itsenäisyyden vuodet




Itsenäisyytemme vei  monilta rakkaan.
Puolison, isän, veljen, lapsen.
Pakotti kohtaamaan kärsimystä ja pelkoa.
Vaati uhrauksia ja suunnatonta sitkeyttä.
Rohkeutta ja riuskoja käsiä.
Jätti sukupolvien surut.

Tämä päivä 
saa kuiskaamaan hiljaista kiitosta.
Muistamaan hyvyyden, vapauden ja varjelemaan rauhaa.
Illalla akkunallamme palaa kynttilät.


Hyvää itsenäisyyspäivää.


tiistai 3. joulukuuta 2013

kuiskauksen päässä, tähdissä, sydämissä




Olen hengittänyt tätä päivää hetki hetkeltä.


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

kalenteri kääntyi joulukuulle



Tämä on ollut oikea herkkujen viikonloppu.
Upea pikkujoulumenyy ja adventin makoisa lihapata.
Jouluiset suklaat, höyryävät glögit ja täyteläiset teet.
Vaikka luonto on helmeillyt enimmäkseen harmaana,
on se puhutellut syvältä, sielua myöden.
Pyhän puhuri huutelee nyt pesäsen hormissa,
saa sytyttämään kynttilöitä, houkuttaa
soffan syliin ja viltin lämpöön.

Suloista adventti-iltaa ystävät♥


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

marraskaamos väistyi



Menneen viikon tempo oli armoton, samoin pimeä.
Iltoja enemmän töissä kuin kotona.
Enemmän huolta, kireyttä, hajamielisyyttä.
Kesken jääneitä lauseita, jäähtyneitä teekupposia,
huokauksiin hapertuneita ajatuksia.
Kuulostelin marrasyön matkaa,
koirantassuja, yksinäistä sydäntä, lumen narskuntaa.
Kannustin lähtemään ennen kuin on myöhäistä.
Halasin sydämestäni  ja toivotin voimia.
Sytyin pikkuihmisten joulunodotuksesta.
Ryöpsähdin kivun kyyneliin.
Kokkasin ja raivasin pyykkivuoria.
Hoivasin toipilasta.
Iloitsin pitkästä aikaa koiralenkistä sydänystävän kanssa.
Huomasin, miten kipeää tekevätkään
sanomattomat sanat, kadotetut tunteet.

Tänään, kuin lohtuna, marrasvalo.
Tiedän se kantaa huomiseen,
ja joulun askeliin.

Valoisaa viikkoa ystäväni, voi hyvin♥


perjantai 15. marraskuuta 2013

eilisen huntu




Muistoja kuljetan,
eilisen huntua hiuksissani.
Vanhan polven poluilla
monta mutkaa ja vaaramaa.
Kiviset pellot, hyytävät hallat.
Sisukkaat versot ja valoon taittuvat toimet.
Mieleeni piirrän katoavaa maisemaa,
porstuanpieltä, piirongin pitsiä.

Niin pieni askeleeni mummoni mailla.
Huurtuvat ripset haudalla.



keskiviikko 13. marraskuuta 2013

pimeys ja valo




Niin pitkä hiljaisuus
että metsän reuna alkaa puhua
yölauseita sisälle taloon

Niin pitkä pimeys
että sanat syttyvät hehkuun
ja valaisevat kahdet kasvot

Niin pitkä kaipaus
että vierellä hengittää eräs
joka lämpimällä kädellä koskettaa

Niin pitkä uni
että läpi yön he katsovat
toisiaan avoimin silmin

- Tero Liukkonen



lauantai 9. marraskuuta 2013

kuiskaan tuuleen




Parantelua, lepuutusta, naurua, laulua,
 kaipuuta, kokkailua, konsertointia.
Kaikkea tätä ja paljon muuta viikonlopussamme.
Olisin niin pitänyt ruskan, mutta lehdet ovat jo varisseet.
Tiedän toki, on lähdettävä, jotta voi jälleen palata.
Joskus irtipäästäminen on vain kovin vaikeaa.


Onnellista Isänpäivää♥



torstai 7. marraskuuta 2013

aivan hiljaa



Pesäsessä huilaa tällä erää harvinaisen hiljainen emonen.
Flunssa vei äänen ja keikautti arjen juoksuilta sairaspetiin.
Kuuntelen sateista marraspimeää
ja annan sen levätä minussa.
Huomaan tarvitsemme toisiamme.

Lämmin ajatus luoksesi ystäväni. Pidäthän itsesi lämpimänä!


perjantai 1. marraskuuta 2013

.. ja paluu



Maisemanvaihdon parhainta antia taisi olla jälleen kerran
uudelta kulmalta katsominen asioihin, asenteisiin, arkeen, ihmisiin.


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

pyrähdys



Helsingin kattojen yllä tuiversi hyisesti,
odotettu jäähyväiskeikka sykähdytti,
halusin unohtua Katajanokan sumuisille kaduille.
Tavattiin rakkaita, käveltiin jalkamme kipeiksi,
kilistettiin vuosille ja elämälle.
Jaoin Hellan sellin ja mietin aikaansa vankeudessa.
Tunnit juoksivat ja jäivät kesken.