Toimelias viikonloppu taittui petin pohjalle pimeään
kammariin, kun migreeni vei mukanaan.
Ja niinkuin en tuntisi enteensä,
eikös tuo päässyt yllättämään.
Tulin tosin miettineeksi,
liekö mokoma pahaakaan toivo.
Pyrkiikö pikemminkin opettamaan
itsensä kuuntelua sekä
huolehtimaan rajoistaan.
Kaveriksi en sitä silti tahdo.
Lempeitä askelia alkavaan viikkoon!
Migreeni minuakin välillä vaivaa...todella ikävä sairaus. Jännästi se antaa ennakkovaroituksia, mutta mitkään lääkkeet ei minulla siihen tehoa.
VastaaPoistaVanhemmiten on kummasti muotoaan muuttanut ja voi kestää useitakin päiviä.
Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!
Kohtalotovereita siis..
PoistaItse olen saanut apua estolääkkeestä, mutta siltikin kohtauksia silloin tällöin. Onhan migreeni osaltaan stressiperäistä, mutta hormoneillakin vissi osuutensa kohtausten laukaisijana. Itsellä kohtaukset aurallisia ja tulevat päälle aikas puun takaa. Siinä on jonkin kerran ollutkin hätä, kun autoa ajaessa on sahalaidat alkaneet hyppiä.. Kohtauslääke on aina matkassani ja siitä myös selvää apua, kunhan sen vain ottaa heti ensioireisiin.
Todella ikävää, kun sinulle ei ole löytynyt lääkkeistä apua.
Onneksi tuo kurjuus nyt taas tiessään ja viikko alkanut suht sujuvasti. Toivottavasti sinullakin!
Ihanaa ystävänpäivää♥
No voi sentäs, se ei ole kiva sairaus! Siskoni myös siitä ajoittain kärsii. Parempia vointeja Sinulle, ihanainen ja oikein hyvää ystävänpäivää!♥
VastaaPoistaKiitos kultainen, kurjuus taltutettu ja viikko pääsi käyntiin jo paremmassa voinnissa.
PoistaSuloista huomista myös sinulle ystäväni♥
Kohtalontoveri täälläkin. Mulla häviää joskun puolet näkökentästä ja sitten alkaa välkkyä. Sen jälkeen tulee vasta särky. Kumma kyllä, ei ole koskaan alkanut autoa ajaessa, knock, knock... koputin päätäni...
VastaaPoistaToinen muoto on 3 pv.n särky, tullut viime vuosina. Silloin ei ole näköhäiriötä eikä välkkymisiä. Migreenilääkkeet onneksi auttaa.
Säryistä viis, hyvää Ystävänpäivää siis :)
Täytynee todeta, osanottoni toveri hyvä. Kovin tutulta kuulosti oireesi. Eipä migreenin suhteen auta kuin pyrkiä välttämään altistavia tekijöitä ja hoitaa itseä mahdollisimman hyvin.
VastaaPoistaVaan viskataan kurjuus menemään ja juhlitaan ystävyyttä. Lämpöinen ajatus luoksesi♥