keskiviikko 15. helmikuuta 2012

ajatusten lentoa

 


Nappasin Mamman uunista taannoin hauskan ajatusleikin, minkä 
Maria oli poiminut Sköna Hem- lehdestä.
Tässäpä aatoksiani;

Vapaa-aika on minulle monen ilon, hyvänmielen ja energian lähde.
Olen sosiaalinen, mutta tarvitsen myös yksinolon rauhaa voidakseni hyvin.

Inspiroidun elämän sykkeestä, hetkistä, näkemästäni ja kokemastani.
Ihmiset, luonto, meri, musiikki, elokuvat, runot, sanat ovat sydänlumojani.

Salatut ominaisuuteni hmmmm, jos nyt jotakin paljastaisi ;)
Sävyisän ulkokuoreni alla asustaa pippurinen Myy.

Haluan lukea tänä keväänä odottamaan jääneestä kirjapinostani
 ainakin Riikka Pulkkisen Totta sekä Tiina Lundánin Ensimmäinen kesän.
Palailen aika ajoin Helena Anhavan ja Tommy Tabermannin 
runomaailmoihin, sekä Pia Perkiöön ja Mirkka Rekolaan.
Kesäunelmia kohti kuljen Pia-Maria Lehtolan Huvilan hengessä
sekä Ilona Pietiläisen Villa Charmen parissa.

Suosikkifilmi nyt; pian leffateattereihin tuleva Tähtitaivas talon yllä 
lataa lupaavia odotuksia. Tämän tahdon nähdä.

Ihana ruoka on vuohenjuustobroileri yrttisten uunijuuresten kera.

Pukeudun nyt kotoisasti talvenlämpöisiin asuihin.
Murretuin värein, monin kerroksin.

***

Näitä sanoja oli kiva tuumailla ja antaa ajatuksen lentää.
Vie mukanasi, jos innostuit!


12 kommenttia:

  1. Kävipäs sattuma...pikku Myy asuu minussakin...☺

    VastaaPoista
  2. Vasta tässä kommentti edellisiin postauksiisi, jotka ehdin lukea vasta nyt: Kiitos! Kaunista ja hyväätekevää.
    Ps. Sorsat ovat kadonneet meidän rannastamme, teilleköhän nuo lentäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Pirkko.
      Nämä meidän sorsaset taitavat olla aikas taistelijoita, sinnivät kovat pakkasetkin..
      Lempeän viikonlopun toivotuksin♥

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitosta!
      Leppoisaa lauantai-iltaa ja viikonlopun jatkoa♥

      Poista
  4. Mukavaa lueskeltavaa ja niin monessa kohtaa nyökytellen kuiskin:niin kuin minäkin!:)
    Tuo penkki lumosi minut. Olen kulkenut sellaisissa fiiliksissä viime aikoina, että nyt puhdistin lumesta tuohon itselleni sijan ja istahdin. Juttelin sorsille ja heitin muutaman murusen.
    Kyllä tämä taas tästä. Kun aika on.

    Loman aloituksen merkeissä täällä. Kotoilua ja ystäviä. Hitaasti päivästä toiseen astumista. Kiireelle ja täytymiselle ein sanomista.
    Lempeää viikonloppua sinulle!Ihanaa kun olet♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kultainen ystävä, olen sinua ajatellut toivoen kerallesi huolen hälvenemistä ja helpotusta. Toivottavasti saat henkäistä lomanne merkeissä ja kulkea jo kevyemmin askelin. Kotoilu ja ystävät kuulostaa vallan suloiselta lomastartilta.
      Meidän lomaseemme vielä viikko, mutta saimme erään erityisen rakkaan lomailijan luoksemme ja tyttärien riemu katossa:) Itselläni moni asia myllertänyt ja vaatinut paneutumista, joten tuntuupa kotopesäseen rauhoittuminen nyt hyvältä.
      Lämpöisin halaus luoksesi, pidäthän itsestäsi hyvää huolta♥

      Poista
  5. Ihania ajatuksia, ihan sinun näköisiäsi. Ja talvitunnelmia parhaimmillaan. Mukavaa viikon jatkoa. Me lomailemme, tuli todella tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ilahdutit sanoillasi ja käynnilläsi:)
      Toivon, että olette saaneet nauttia täysin palkein lomastanne. Sitä kaivataan niiiin kovin täälläkin..
      Ihanaista lomaoloa♥

      Poista