lauantai 29. helmikuuta 2020

etten hukkaisi helmeäkään




Helmikuu on lähdössä.
Tahdon muistaa siitä etenkin heleyden, valon,
uskalluksen ja ilon, väsyn keskeltäkin nousevan tahdon, auringonkajot, 
päiviin kiertyvän hellyyden, elämänpalon. 



torstai 27. helmikuuta 2020

valohetkiä




Lomahetkien lumoa.
Muotoutuvia, järjestyviä, helpottavia
askelia, tapahtumia, asioita, tunteita.

Oi tätä valoa!


sunnuntai 16. helmikuuta 2020

pyörrettä, utua




On ollut kaikkea, laidasta laitaan.
Moni asia pyörteessä kuten luontokin.
Olen kuunnellut harmaata sadetta, utua, tuulta, 
pakkasista ei tietoakaan.

Ilo helisi kauneimmin ystävänpäivänä.
Työviikon päätteeksi kotiin kulkiessani sydäntä läikytteli
 myös valon määrä, aurinko kun sädehti yhä kattojen päädyissä.
Olin tuntevinani jo aavistuksen keväästä,
hentoisen, mutta niin todentuntuisen.

Olen karkotellut flunssaa, poiminut pieniä palasia
onnea, hetkiä, hajatelmia.
Yön jälkeen hyppään uuteen.
Edessä mielenkiintoisia haasteita.



lauantai 1. helmikuuta 2020

tunteesta toiseen




Huokaisin eilen huojentuneena, jotta selvittiinhän tammiaisesta, 
tuosta joulun jälkeisestä, tahmean kalvakasta kuusta.

Työsaralla sydäntä on kieputtanut pienten sydänten kuormat.
Intensiivinen työskentely vaatii palautumista ja rauhaa.
Haasteiden ja rankan keskeltäkin koen kuitenkin syvää mielekkyyttä 
ja merkityksellisyyttä saadessani työskennellä lasten psyykkisen 
hyvinvoinnin tukemiseksi ja turvaamiseksi.

Tämän päivän kauppareissusta tuli erityinen kohtaaminen 
erityisen ihanan sielunsiskon kanssa.
Olen niin onnellinen ja kiitollinen ihmisistä elämässäni.

Kuluneella viikolla olen päässyt lennähtämään arjestani
myös ainutlaatuisiksi hetkiksi Alppien mielettömiin maisemiin
niin Italian kuin Sveitsin puolelle, sillä olen saanut 
lasketella virtuaalisesti  huikeita hetkiä rakkaideni matkassa.
Sydän on iloinnut tämän rakkaista rakkaimman 
parin reissusta ja elämän juhlinnasta.

Tänä iltana kotopesäsessämme on levätty, lepposteltu, 
herkuteltu, musisoitu ja leffailtu.
Just nyt seilaa nostalgisesti Rod Stewart.
Näistä tunnelmista unten maille.

Hellää helmiäistä ystävät.