Näihin syksyn hetkiin on mahtunut jälleen enemmän kuin
osasimme odottaa.
Olen huokaissut nöyränä, miten ilo ja murhe kulkevatkaan käsikädessä.
Olemme matkanneet erään sydänystävämme vakavassa sairausprosessissa
surren, peläten,tukien, toivoen, luottamusta valaen.
Eräässä vaiheessa näytti mustaakin mustemmalta,
mutta nyt näyttää valoisalta.
Juuri eilen sain onnellisen puhelun, mistä en voisi olla kiitollisempi.
Toivon sydämestäni, että saamme pitää nämä rakkaat ystävät rinnallamme pitkään.
Syväksi surukseni menetin kuitenkin toisen ystävän.
Häntä ei voitu parantaa,
ei lupaustakaan toipumisesta.
Haen lohdutusta, että hän sai rakkaimpiensa
lempeimmän hoivan ja saattelun viimeisiin vaiheisiinsa.
Näinä päivinä vaellen
surujen maassa
muistojen poluilla.
Kyynelten läpi hymyilen
nuoruutemme vimmalle,
etsimiselle, löytämiselle.
Kyynelten läpi kiitän
ystävyydestä
muistojen helmet
sydämeen säilöen.
Kyynelten läpi kuiskaan:
Nuku nuoruusunelmiin
täyttyneisiin toiveisiin
rauhaan lempeään
siunaukseen
valoon, tähtitarhoihin
suojassa siiven enkelin.
Nuoruudenystäväni Kirsin muistolle
♥
