maanantai 31. joulukuuta 2018

ajatuspolkuja tulevaan



Näihin vuoden viimeisiin päiviin on kiertynyt monenmoisia tuntoja.
On tullut läpikäytyä varsinkin parin viime vuoden vaiheita ja
muisteltua kaikkea sitä arkista onnea, ilonräiskettä, valonpisarointia, mutta myös
kipupisteitä sekä haasteita murheineen.


Kun vuoden sisään mahtui sekä omakohtainen liki kuolemaa kiepauttanut sairastumiskriisi
että meille hyvin rakkaan läheisemme arvaamaton, äkillinen menehtyminen,
on eloon tullut sellainen lommo, mikä ei otakaan niin vain palautuakseen.
Hyvänä puolenaan se on tuonut haurauden ohessa elämään sellaista väkevyyttä
ja hetkiin asettumista, mistä voi lopulta olla vain kiitollinen.


Tahdon heittää itselleni alkavan vuoden askeliin muutamia vahvistavia ajatuspolkuja.
Ehkä ne sopivat sinullekin:

♥ Pidä pintasi, tiedä arvosi.

♥ Take no shit!

♥ Et saanut todellakaan helpointa tietä, mutta juuri se on tehnyt sinusta vahvan.

♥ Löydät myrskynsuojan sisältäsi.

♥ Elämä kantaa aina, tavalla tai toisella.


Hyvää uutta vuotta ystäväni!



27 kommenttia:

  1. Hyvää, onnellista, toivontäyteistä uutta vuotta, Hannah! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöisin kiitos ihana Piipe, samoin sinulle♥

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta myös sinulle! <3

    VastaaPoista
  3. Meidänkin vuoteen on mahtunut sairastumisia, haurautta, pelkoa, läheisen menettämistä. Toivotaan sekä teille että meille seesteistä, tervettä, onnellista ja kaunista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Upeat kuvat! Mukavaa vuoden viimeistä päivää ja ihanaa uutta vuotta 2019, tuokoon se mukanaan kaikkea hyvää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultainen. Samoin sinulle, kaikkea hyvää tähän alkaneeseen uuteen vuoteen♥

      Poista
  5. Hannah, lämpimiä ajatuksia ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen! Noita ajatuspolkuja on hyvä kulkea. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Meikätyttö tarvitsee nyt heti vuoden alkuun ytyä ja lujuutta, vastassa työsaran neuvotteluja, missä pidettävä puolensa.

      Kantavia, voimaannuttavia ajatuspolkuja sinullekin tähän uutukaiseen vuoteemme♥

      Poista
  6. Hyvää ja seesteistä uutta vuotta 2019 sinulle.

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvää ja valoisaa uutta vuotta sinulle, ystäväni <3

    VastaaPoista
  8. Kaikkea hyvää tähän vuoteen -19, voimia, herkkyyttä ja iloa! Myrskynsuoja on hieno ajatus ❤️🍀.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöisin kiitos Ninnu. Valonsäteitä, luovuuden kukkeutta ja onnenhelinää tähän uutukaiseen vuoteen, voi hyvin♥

      Poista
  9. Ihana, ihana, tää on niin paras, kiitos! Tuli ihan samanlainen olo kuin lukiessa Mia Kankimäen Yönaisia, oletko lukenut? Luottavainen, vahva ja innostunut olo! Allekirjoitan näistä jokaisen, lämmöllä ja kiitollisuudella.

    Paljon kaunista, hyvää ja rauhallista tähän uuteen vuoteesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sua, kiitos. Läikytit lämpöisesti♥ Huomaan tarvitsevani sisäistä vahvistusta alkaneen vuoden askeliin ja nämä ajatukset kumpusivat siitä. En ole lukenut Kankimäen Yönaisia, mutta kiitos ihanasta vinkistä! Kuulostaa nin sopivalta meikäläiselle:)

      Valoa, onnea, kaikkea hyvää, kantavaa ja kaunista myös sinulle tähän alkaneeseen vuoteen♥

      Poista
  10. Suosittelen kirjaa lämpimästi, ja kun luet, tiedät mitä tarkoitan kun sanoin, että tästä tuli kirja mieleen :) Kiitos sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsästän Yönaisia -kirjan mahdollisimman pian luettavaksi. Ihana sinä! ♥

      Poista
  11. Hannah, sairaus vei vahvuuteni, minusta tuli hauras, fragile...Lisäksi meilläkin menehtyi läheinen, kesken kuuminta suvea lähti R:n pikkuveli.

    Yritän löytää takaisin itseeni, mutta jää on niin hauras...

    Kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2019♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, sanotat noita raskaita tuntoja niin hienosti. Sairaus todellakin raastaa ja tekee hauraaksi. Ja kuitenkin sinä sisukas, upea nainen, uskon läpikäymäsi jollakin tavalla lopulta myös vahvistavan sinua, hauraudesta huolimatta. Niin kävi minun kohdallani, jokin levollisuus ja väkevyys on asettunut haurauden rinnalle niiden perimmäisten pelkojen ja mörköjen ohellakin.

      Sydämen täydeltä voimaantumista, ilonläiskettä, onnea, lumoa ja kaikkea mahdollista hyvää tähän alkaneeseen vuoteesi♥♥

      Poista
  12. Hyviä ajatuksia <3
    "Elämä kantaa, aukaise siipesi", sanoin vasta aamulla tyttärelleni, joka murehti ja pohti asioita, joten oli mukava nähdä sama ajatus täälläkin.

    Minun vuoteni alkoi suruviestillä, joka kuitenkin oli hyvä, sillä se toi rauhan sairaalle ihmiselle ja hänen läheisilleen ja palautti elämääni samalla toisen, kauan kadoksissa olleen ihmisen. Erikoinen alku vuodelle, voimakas, mutta hyväkin.

    Minäkin taistelen yhä sairauteni kanssa ja viime vuosi meni vähän surressa, surressa menetettyä työkykyä, ihmisiä, jotka eivät enää oikein minua muista ja kipujani. Nyt tekisi mieli pistää surut pakettiin ja ponnistaa uuteen lentoon, niin siipipuoli kuin olenkin.

    Kaikkea hyvää sinulle Hannah <3 Olet ajatuksissani tuon tuostakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianna, osanottoni suruviestiinne. Vuoden alkuunne on mahtunut varmasti monenlaista tunnemyrskyä, onneksi surun rinnalle on löytynyt myös valoa.
      Tunnistan vallan hyvin kuvaamiasi sairastamistuntoja ja siihen liittyvää surua. Koen ymmärtäväni ainakin osaksi omakohtaisuuden kautta, millaista luopumista oletkaan joutunut työstämään ja tekemään. Uskon kaikellani ja toivon varsinkin sinun itsesi luottavan siihen, että olet täysin riittävä ja upea myös "siipipuolena". Kaikella on aikansa tässä elämässä, jossakin vaiheessa meille avautuvat uudenlaiset uomat ja polut kulkea ja lentää. Voimia, valoa ja iloa luoksesi!

      Lämpöisin halaus, minäkin ajattelen sinua usein♥

      Poista
  13. Hyviä ajatuksia voimaksi matkalle alkaneeseen vuoteen.

    VastaaPoista
  14. Lämmin kiitos Suvi ja tervetuloa tänne lehmuskujalle! Oikein hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista