lauantai 9. joulukuuta 2017

kurkkaus menneeseen II


Kihlautuneet Kreetalla

Mitä elämääni kuului 20 vuotta sitten, syksyllä 1997?
Muistan tämän ajan monella tapaa kuplivan onnellisena.
Olimme löytäneet mieheni kanssa toisemme joitakin vuosia aiemmin,
eikä mikään mahti tuolloin pidätellyt umpirakastuneita heittämästä hynttyitään yhteen.

Esikon odotusaikoja

Olimme kohdatessamme molemmat haavoilla vielä edellisestä elämästämme
ja kuohutimme varmasti vauhdillamme lähipiiriä jos ulkopuolisiakin,
mutta meitä roihutti rakkaus, tulinen tahto ja luotto toisiimme.
Tuli nähtyä, ketkä olivat ystäviä ja ketkä nakkoivat soraa niskaan.
Monenmoisesta piti selvitä, mutta päät pysyivät pinnalla pahimmissakin myräköissä.

Kuvamuistoja esikon pikkualbumista

20 vuotta sitten olimme pikkuperhe ja esikkomme kolmen ikäinen nuppunen.
Arki oli täyteistä, remppasimme hankkimaamme kotopesästä
ja mieheni puursi myös omaa työuraansa lamakauden kurimuksessa.
Meillä raikasi Muumit ja motskarit, elettiin pienesti ja valoisasti.
Tytär toivoi hartaasti pikkusiskoa, mutta väsyttyään odotteluun
alkoi herätellä toiveita enemminkin omasta lemmikistä;)

Entäs elo kymmenen vuotta sitten, syksyllä 2007?
Saimme iloita kahdesta tyttärestä,
sillä esikon toive oli suureksi onneksemme toteutunut.
Tyttäret olivat 6- ja 12-vuotiaita, auringonvaloja kumpainenkin.
Koirulikin oli pitkän harkinnan jälkeen kotiutunut perheeseemme.
Miehen työ oli vakiintunut vuosiksi metalliin,
kunnes työskentelemässään firmassa alkoi raskas alasajo.

Tytsit kolmen ja yhdeksän hujakoilla, ja tietysti Muumimaailmassa:)

Työvuosinani olin saanut ottaa monia haasteita haltuun
ja tehdä niin kliinistä kuin esimiestyötä.
Musta pilvi oli noussut ammattitaudista, mikä vaikutti terveyteeni pysyvästi.
Noista vuosista voisin singota helposti parinkin romaanin verran, 
mitä homeasioista olen joutunut taistelemaan.
Ehkä oman terveyteni koettelemukset sekä isäni sairastaminen tekivät sen, 
että nelikymppisvaihe on jäänyt aika lailla synkkään sumuun.
Arkeen alkoi sälyttyä jatkuva huoli, olin usein väsynyt ja kuormittunut.
 Yritin jakaa aikani oman perheeni, töiden sekä vanhemmista huolenpidon kesken.
Siirsin syrjään uratoiveitani, opettajaopinnot saivat jäädä.
Tähän kymmenvuotiskauteen mahtui myös monia
läheisten menetyksiä, mikä toi omaa suruaan.
Muistan ajatelleeni joskus oikein kipeänä hetkenä, että nyt saa hautajaiset 
kertakaikkisesti jo riittää  - niin kuin tuo nyt olisi meidän hallittavissa
- joutuen vain nöyränä toteamaan tilanteen olevan
 juurikin päinvastoin - elämän edetessä tulemme väistämättä
kohtaamaan enemmän ja enemmän myös viimeisiä hyvästelyjä.
Vaikeudet ja surut kuitenkin lujittivat entisestään liittoamme.
Jokin liima meitä on muutoinkin pidellyt, 
ja vaikka välillä on kompuroitukin
lopulta toinen on nostanut aina toista.

*****

14 kommenttia:

  1. Ihana postuas♥
    Meilläkin oli miehen kanssa kova kiire silloin alkuaikoina...kihloihin noin kuukauden tuttavuuden jälkeen ja naimisiin puolen vuoden päästä, kun tytär jo ilmoitti tulostaa. Ja niin kovin lapsia oltiin molemmat silloin. Eipä uskoneet kylän miehet, eivätkä emännät, että liitostamme tulisi pitkäikäinen, mutta rakkaus kantaa♥...edelleen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi teitä! Ihanaa, kun rakkautenne on kantanut. Kaikkea hyvää myös huomisiin♥

      Poista
  2. Tulinen tahto ja luotto toisiinne - siinä on hyvä pohja rakkaudelle, joka on kestänyt: ♥

    Vaikeudet varmasti vahvistavat, mutta tekin olette joutuneet koville monessa.

    Halauksia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkautta ja tahtoa on kyllä koeteltu, niin monen vaikeuden ja murheen kautta on menty. Onneksi olemme jaksaneet ja toinen rinnalla on entistä rakkaampi. Lämmin kiitos Katja♥

      Poista
  3. Aivan ihana, ja itseäni kovasti koskettanut postaus ♥
    Rakkaus, luottamus, toisen huomioon ottaminen ja kunnioittaminen. Siinä kestävä kivijalka onnelliselle parisuhteelle.
    Kaikkea hyvää teille myös jatkossa ♥

    ps. blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siskonen♥ Läikyttelee tämä matka itseäkin, niin monta myrskyä on läpikäyty ja selätetty. Kolhuilla ja ruvella on oltu monasti, ja kaikesta huolimatta yhä yhdessä, mistä on tosi kiitollinen. Ja arkinen onni, miten sitä arvostaakaan!

      Kiitos myös haasteesta! Koitan paneutua siihen vielä ennen joulua:)

      Poista
  4. Olipa koskettava postaus!
    Ihanaa, että yhteinen taipaleenne on säilynyt ja jatkunut kaikkien myrskyjen keskelläkin. Rakkautta, luottamusta, välittämistä, terveyttä Teille tulevillekin vuosille!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sua kultaista, kiitos kauniista sanoistasi♥ Olemme itsessään jo aikas myrskyävä pari, joten voit arvata merenkäynnit;)

      Poista
  5. Ihana. <3
    Kaikkea hyvää teille!!

    VastaaPoista
  6. Välillä on tärkeää näin muistella. Minä kirjoitin muutama vuosi sitten elämäni seitsenvuotiskausissa päiväkirjaani. Mielenkiintoista oli huomata, miten erilaisia nuo kaudet olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin, vaikka elämä on tässä ja nyt, on tärkeää muistaa mistä on tultu ja selvitty. Näin huomaa myös niitä ihania rakkaita juttuja ja vaiheita.

      Kuulostaa antoisalta tuo päiväkirjakoontisi, siinä varmastikin huomasi kiintoisasti elämän vaihtelut!

      Poista
  7. Hieno postaus. Rakkaus on liima, joka pitää vaikeinakin aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko. Rakkaus on parhain liima♥

      Poista