perjantai 20. lokakuuta 2017

kuuralumoa, lämpimäisiä, lohtuhaleja




Tämänaamuinen ensikuura lumosi kauneudellaan.
Siihen kiertyi pieni, mutta ilahdutuksena kuitenkin iso ilo.
Leipomislämpimäisistä syttyi sitten toisenlainen 
ilahdus syyslomalaisellemme.
Tuoksuava keittiö on luonut ihmeellistä rauhaa ja turvaa olemiseen.
Ajatukseni ovat kulkeneet rakkaan sielunsiskon matkassa.
Lennätän surupolulleen lohdun halauksia,
askeliinsa valoa,
sydämenvoimaksi kauniita muistoja.

Suloista laskeutumista viikonlopun viettoon. Iloitaan siitä, mitä meillä on!


14 kommenttia:

  1. Oi, teillä on ollut jo ensikuura<3 Huomenna on laitettava jänisveerkot viimeinkin atsaleoille. ja otettava esiin kutomus/neulomus.

    Vain oltava ja nautittava. Mukavaa viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuura yllätti! Niin kaunista. Hipsin puutarhassa kauan kameran kanssa:) On suorastaan tuskastuttavaa olla häärimättä haravan varressa, mutta vointi ei vain vielä kestä sitä. Rakas on ottanut ohjakset ja ahkeroi puutarhaa talviteloille. Minä vilkuttelen terassin lasiovelta ja heittelen lentosuukkoja. Liikuttaa seurata toisen ahkerointia.

      Kyllähän nyt ollaan sellaisessa pimeään ja kylmenevään mentävässä taitteessa, mikä nostattaa pesäoloa. Siihen kuuluu juurikin neulomukset, kynttilät ja teehetket soffan sylissä.

      Nautitaan Kuningatar♥

      Poista
  2. Ihanaa viikonloppua sinulle. Nautitaan syksystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväinen. Syksy on omalla laillaan lumoavaa aikaa, nautitaan. Lempeää pyhää♥

      Poista
  3. Täällä kuura kuorrutti kasvit viime yönä. Puoliso lupasi laittaa talvikiekot autoni alle.

    Lempeää viikonvaihdetta Sinulle, Hannah! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tämä syksy vain etenee ja pääsin jo liukastelemaan perjantaina koiruuden kanssa kotikadun mustalla jäällä. Tänään meillä sateleekin vettä. Vaan varoaika tuntuu olla kovastikin käsillä liukkaiden suhteen, joten paikallaan saadakin nastoja auton alle!

      Täällä otetaan lempeästi ja rauhaisasti. Toivottavasti sielläkin. Voi hyvin ihana♥

      Poista
  4. En tiedä mitä sanoisin. Viivyn tuokion vierelläsi. Hymyillen silitän olkapäätäsi ja kuiskaan sitten edessäni avoinna olevilta sivuilta: "Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani, en minä suuresti horju"

    Syysloman viimeisissä päivissä on ollut runsaasti valoa. Tänä aamuna täälläkin lumosi kuura!

    Voi hyvin sinä ihana siellä. Ole sopivasti rohkea. Pienesti vahva. Syksyn pehmyt hyvyys ympäröiköön päiväsi!

    Minä kuljen polkuja, jotka kuljettavat....Niin, en tiedä, mutta niin on hyvä.

    Eilisessä sain vieraakseni Alppihovin Marin. Muisteltiin blogejammekin. En tiedä mitä Riihipirtin kanssa pitäisi....

    Suloisuutta viikonloppuusi! Ole siunattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinua kaivattua, pitkästä aikaa! Kiitos rakas ystävä, ilahdutit suuresti viestilläsi!

      Tämä on ollut kaikkineen monen myllerryksen vuosi, mutta pahin myrsky yllätti kyllä syyskuulla sairastuttuani vakavasti. Tuota kaikkea käyn ja käymme yhä läpi tässä toipuessani. Monta kysymystä ratkottavana ja pitänyt miettiä elämän palikoita. Niin pieniä me olemme! Huomaan kuitenkin elämänpalon olevan vahvan ja antavan voimia. Samaten läheisten ja ystävien huolenpito ja rakkaus ollut liikuttavan suurta, käsiä on ristitty ja olen saanut kokea, että minua on kannateltu. Ehkä kipeintä ollut huoli lapsista ja heidän jaksamisestaan, sillä onhan tämä koskenut lujaa heihinkin. Sanojen virtaa on tarvittu paljon, heliseviä, luottamusta valavia puroja ja huolten hätistelyä. Jaksan uskoa, että selvittyämme on siivissämme jälleen jokunen sulka lisää antaen uudenlaista voimaa ja rohkeutta tuleviin lentoihin ja liitoihin.

      Sinulle ja rakkaillesi toivon sydämestäni kaikkea hyvää ja siunattua. Toivoisin, ettet katoa kokonaan blogikartalta. Pidäthän itsestäsi hyvää huolta siskonen♥

      Poista
  5. Upeita kuurakuvia - meillä ensikuurat odottivat lauantaiaamuna. Kaunista on vaikken talvea vielä kaipaakaan.
    Lämpöisiä ajatuksia sinulle, Hannah Tulisielu - elämä on nyt ja vain tässä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Lady♥

      Nautitaan nyt näistä syksyn utuhetkistä ja kirpakoista kuurista! Talvelle en ole minäkään lainkaan vielä taipunut, mutta ehkä se antaakin odottaa vielä hyvän tovin itseään.

      Hetki kerrallaan, se riittää. Voi hyvin♥

      Poista
  6. Ihana lämmin postaus! <3
    Kiitos ja mukavaa lokakuun loppua!

    VastaaPoista