menköön matkoihinsa

 Tammikuuhun on mahtunut monta murhetta, tahmeutta ja tunkkaa.
Menetyksiä ryppäänä, maailmalta ja likeltä.
Surua, ikävää, potemista, väsyä, mielen mustuutta.
On tarvittu universaaleja vastavoimia, valonhippuja, vitamiineja,
ystävyyden turvaverkkoja, luontoa, tuplavilliksiä, saunajoogaa, unta,
valkosipulia, hiljaisuutta, hajatelmia, köökkiterapiaa, leffailua, koiruuksia. 

Oi miten huokaan, huomenna helmikuu!

hetkien hoivassa

Vauhdikkaan viikon jälkeen tulee pysähdys.

Mieli kulkee monen rakkaan matkassa,

halaa ja pyyhkäisee poskea.

Kaikki kääntyy kyllä hyväksi,

hetkien hoivassa.

pyhän ainekset

Pakkasen paukkuessa siirryttiin uuteen plääniin. 

Pesäelämää, pyjamia, hitaita ajatuksia

ja kevään kurkkaamista Englantiin.

Tulista gulasssikeittoa ja leppeitä löylyjä.

Huominen taitaa tietää taas villoja alle ja ylle.

Pysytään lämpiminä, valoa kohden!

kun talven tie on kevyt kulkea

 Olemme me vain mieletöntä kansaa.

Ilo osataan ottaa irti puhureitten kera.
Viis talviharmaudesta!

talven selkä

Kun talvi tuntuu elämänpituiselta,

kun se on ystävä

johon voi luottaa,

kun se tuntuu elämänpituiselta,

ja sen jää

alkaa tästä tunteesta rakoilla.

- Mirkka Rekola

hiljaisuutta ja pakkasen paukuntaa

Yhtäkkiä pesänen on oudon hiljainen. Lintusen lähtö jätti autiuden ja ikävän.
On haeskeltu aurinkoa ja elämän ääniä. Olen haahuillut flunssaisena
joulunjälkeisessä välitilassa, uutukaisen vuodenpoikasen äärellä.

Näin tammiarjen alla on ollut paikallaan peilata, millä asenteella
 aamunsa alkaa ja kohtaa muut. Tiedän minua tarvitaan monelle ja moneksi,
 ja onkin muistettava, itseään ei pidä ohittaa.

Kuljetaan valon puolta.