lauantai 5. joulukuuta 2015

kaksi toivetta




Työsaralla on ollut monin tavoin paineista
ja keho on kertonut huilaamisen tarpeesta.
Odotinkin viikonlopun vapautta hartaasti, kroppaa kivistäen.
Joulukuun tulo vei yhä muistoihin.
Isän haudalla on palanut monta kynttilää
ja tyttären kuiskaus on kiirinyt tähtiin.
Maailma muuttui eilen lumivalkeaksi idylliksi
ja kruunasi pikkujoulujuhlijoiden humun.
Tänään valkeus on jo sulanut kovaa kyytiä 
ja taivas vihmonut vettä.
Puuhastelin tässä iltasella keittiössä
tehden perinteisen piparitaikinan huomista varten.
Mietin itsenäisyyspäiväämme, kun mieleeni palasi
kuopuksen muutaman päivän takaiset, sydäntä kieputtaneet
ja hiljaiseksi saaneet sanat joululahjatoiveistaan:
"Tahtoisin kaksi asiaa,
maailmanrauhan ja värikynät."
Vain kaksi toivetta, 
kunpa voisinkin toteuttaa molemmat. 

Hyvää itsenäisyyspäivää ystävät. 




22 kommenttia:

  1. Voi että, miten kauniit toiveet. Kunpa toteuttaminen olisi mahdollista! Hyvää itsenäisisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydäntä läikyttävät toiveet, varsinkin kun tuon heitti teinineito. Toki mukana ripaus angstia ja mustanpuhuvaa ironiaa, mutta tyttöni tuntien vilpittömin sydämin. Täällä on tullut kelailtua aika tavalla maailman menoa ja huolta, varsinkin kun sydän matkaa esikon mukana Englannin mailla.

      Miten arvokas onkaan itsenäisyytemme. Rauhaisaa itsenäisyyspäivää luoksenne♥

      Poista
  2. Sydäntä riipivät toiveet ja samalla niin ihanat.
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin! Lämmin ajatus itsenäisyyspäivääsi Ninnu♥

      Poista
  3. Nuo toiveet tahtoisi kyllä toteuttaa, mutta toinen niistä taitaa olla saavuttamaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, niin tahtoisi. Kunpa olisikin valta ja taito... Ja vaikka maailmanrauha tuntuukin mahdottomalta, on rauhan puolesta pidettävä puolia ja ääntä ja muistettava, että purot ja meretkin lähtevät siitä ensimmäisestä pisarasta.

      Poista
  4. Jos olisi valta ja voima... Hyvää itsenäisyyspäivää teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Lempeää ja valoisaa itsenäisyyspäivää luoksenne.

      Poista
  5. <3 Voi nuo toiveet.

    Minä aikuisena, itsekkyyteen taipuneena ja kyynistymään ehtineenä toivoin enää värikyniä, kun puoliso torstaina kysyi lahjatoivettani.

    Mutta nyt aloin miettiä: jos ihmisellä on värikynät, on hänellä kohtuullisen hyvät välineet vaikuttaa rauhan leviämiseen. Tai niin haluaisin yhä uskoa, kynän mahtavuuteen miekkaa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinua ihanaa! Miten oivaltava ja merkityksellinen näkökanta, kiitos. Ajattelen, että meistä jokainen voi omilla, itselleen luontevilla tavoilla edistää halutessaan ainakin oman hippusen verran rauhansanomaa. Ja uskon väkevästi kynän mahtavuuteen ja sanan voimaan miekkaa vastaan. Tiedän myös tyttärieni komppaavan tätä.

      Poista
  6. Voi ihanaa kuopusta♥
    Hyvää itsenäisyyspäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä hän kyllä on, pakahduttavan suurisydäminen ja suloinen neitonen.
      Täältä pipareiden leivonnan keskeltä lämmin vilkutus ja hyvän itsenäisyyspäivän toivotus luoksenne♥

      Poista
  7. ihanat toiveet!

    Hyvää alkanutta viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sussi, olen ihmetellyt tätä joulurumbaa ja kiireen juoksua. Huh. Takki alkaa olla aika tyhjä monenkirjavan työpaineen alla. Kroppa pakotti pysähtymään, viisas mokoma. Köhä pistää petiin ja rauhoittaa ottamaan iisimmin.
      Lämmin ajatus luoksesi!

      Poista
  8. Voi hyvää päivää mitä blogihymistelyä...et kai tosissas luule että uskotaan tommosia maailmanrauhajuttuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohos. Näkökulmia on monia niinkuin meitä kulkijoitakin. Mikä toiselle on hymistelyä voi toiselle ollakin täyttä totta, toisen kepeä iva kenties toisen syvää tuskaa ja kipua. Itse en voi koskaan hymistellä rauhansanomalle saati sodan kauheudelle.
      Lohduksesi vielä, en todellakaan ota murhetta luulemisestasi tahi uskomisestasi.

      Poista
  9. Ihanat toiveet kuopuksella! Pari päivää sitten palasin Puertosta ja jo siellä luin noista sotaveteraaneista, jotka lauloivat presidenttiparille. Sydämessä liikahti, kun tuon laulun kuulin vanhojen sotaveteraanien esittämänä. He jos ketkä, tietävät, mitä sota on. Ole ylpeä kuopuksesi toiveista.
    Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotaveteraanien laulu presidenttiparille oli todellakin koskettavaa! Mitä kaikkea ovatkaan kokeneet sodasta, se riipaisee.
      Isoisäni jäi rintamalle ja isäni jäi sotaorvoksi pikkupoikana. Sihen liittyi läpi elämänsä raskas varjo ja tavattomasti puhumatonta tuskaa. Moni haava on auennut meille jälkipolville vasta jälkeenpäin. Sopii miettiä, mistä kaikesta sotalasten ja leskien pitikään selvitä ja millaiset traumat sota jättikään.

      Lempeää ja valoisaa jouluun laskeutumista myös sinulle Tuula♥

      Poista
  10. Voi noita pienen toiveita, viisaat ja hyvät toiveet ovat ne. Ja minäkin kovin mielelläni antaisin lahjaksi hänelle ja vaikka meille kaikille nuo kaksi. Ja tästä taas muistin, että meidän tähti luuraa edelleen vintillä laatikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nin minustakin. Ja samainen neito kipunoi rauhan mahdottomuuden yhtälöä ja ihmisten järjettömyyttä sotien suhteen.... Toivon kuitenkin nuorten sukupolven jaksavan puoltaa rauhaa ja toisista välittämistä.

      Kenties sinulla tähti jo tuikkii akkunalla. Jouluinen vilkutus täältä♥

      Poista