sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

tempoilua




Monenlaista törmäyskurssia.
Kipua ja sahalaitaa.
Vaan kevät keikkuen tulevi virkkoo vanha kansa.
Vaalimeininki vallalla ja tirppojen kevätrieha.
Ylitseni käy humina enkä pysy menossa mukana.

Kuopus astelee musikaalilavoja.
Esikko sukeltelee kasvatustieteiden saloja.
Siippa cruisaa automaailmoja.
Minun kevääni kulkee kuin harsona.
Ja yllättäen huomaan taipuvani myöntämään, 
miten julma huhtikuu voikaan olla. 
Tarvitsen tänäänkin muistutuksen
pysähtymisestä ja itsensä kuuntelusta.

On pidettävä hyvää huolta itsestään.
Miten sinä teet sen?




12 kommenttia:

  1. Luonto on minun keinoni pitää itsestäni huolta, niin ja puutarhassa puuhailu.

    VastaaPoista
  2. Sinun kuvasihan jo sen kertoivat - keinot itsestään huolen pitämiseen. Sauna ja luonto, ne ovat minullekin varsinaisia henkireikiä. Mutta on totta, että tämä huhtikuu on julmakin kaikista lupauksistaan huolimatta. Äkisti lisääntynyt valo ainakin minulla onnistuu näyttämään myös vähän niitä sielunkin pölyisiä nurkkia, kodista nyt puhumattakaan. Niiden putsailuun pitää vaan antaa itselleen aikaa ja anteeksi. Mutta luonnossa asiat kyllä asettuvat yleensä oikeaan mittakaavaan, kuten Sussikin tuossa vihjaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto ja sauna imnunkin henkireikiä, molemmat tavattoman terapeuttisia keinoja.
      Huhtikuun askelissa on tosiaan kuljettava itseään kuullen ja oltava armollinen.

      Poista
  3. Pidät huolta itsestäsi henkisesti ja fyysisesti. Kuvasarja henkii huolenpitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi seita. Nämä kuvat ovat niin minua. Kiva kuulla, että niistä välittyy huolenipito.

      Voi hyvin sinäkin!

      Poista
  4. Luonnossa liikkuminen kuuluu minunkin itsehuoltoon. Kauniita ja voimaannuttavia kuvia tässä. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä, tunnistan saman tempoilun ja harsomaisen tunnelman, todella. Hyvin kuvailtu.

    Minäkin kallistun luonnon puolelle. Riittävä uni on myös tärkeä. Kuten myös se ihan oma aika, mutta herää kysymys "Missä välissä?".

    Lämmintä tuulta, pehmeitä päiviä, kauneutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Satu, unen kanssa tässä onkin kamppailtu. Tuttu kurja kuvio vaivannut, kun keuhkokränkät kampeavat unet heikoksi, on seuraamuksena migreenikierre. On pitänyt vaan stopata ja ottaa itsensä hoitamiseen tovi enemmän aikaa .

      Lempeitä päiviä sinullekin♥

      Poista
  6. Heissan Hannah. Aloitin pari viikkoa sitten rakkaan vanhan juoksuharrastuksen uudelleen. Kunto vielä ihan hanurista, mutta kevätilma, linnunlaulu ja hiekkatie tossujen alla tyynnyttävät rauhatonta mieltäni. Laitoin sinulle pienen haasteen, se odottaa Puolivihreän Elämän puolella... Ihanaa kevättä sinulle kiehtova Hannah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua, mahtavaa! Liikkuipa luonnossa sitten samoillen tai juosten on se kyllä huikaisevan voimaannuttavaa. Voin vain kuvitella sinun viilettävän hiekkapolulla kevätmetsässä. Nautihan lenkeistä! On myös hienoa huomata oman kuntonsa kasvamisen ja sehän taas lisää liikkumisen intoa:)

      Kiitos haasteesta Sanna, nappaan sen luotasi ja palaan siihen ajan kanssa.

      Kevätiloa ja sylillinen lämpöisiä ajatuksia täältä lehmuskujalta♥

      Poista