torstai 23. huhtikuuta 2015

haastetta


Sain taannoin ihanaiselta Anskulta 
kauniista ja merihenkisestä Tuulta ja Tyrskyjä- blogistaan
Liebster award- haasteen.
Kiitos Ansku!

Haasteella pyritään saamaan näkyvyyttä blogeihin,
joilla on alle 1000 (!) lukijaa.
Ideana on vastata 11 kysymykseen sekä keksiä itse
11 kysymystä seuraaville haastettaville.
Lopuksi haaste laitetaan eteenpäin 11 bloggaajalle.


Siispä haaste alulle ja Anskun kysymyksiin:
1. Millainen ja missä olisi unelmiesi asunto?
Unelmieni asunto voisi olla vaikkapa huvila Hangossa
tai merimökki Gotlannissa.
Yhtälailla se voisi olla pittoreski huvila Italiassa
tai vanha kaupunkiasunto Pariisissa.
Koti on kuitenkin aina siellä missä sydän.


2. Mitä harrastuksia/ kiinnostuksen kohteita sinulla on?
Päällimmäisinä luonto ja meri, koiran kanssa 
ulkoilu, valokuvaus, musiikki, elokuvat, 
kirjallisuus ja runot, bloggaus, maailman meno ja matkailu. 
Kesäisin fillaroin, uin meressä ja puutarhailen.
Leipoa ja kokatakin tykkään, mutten hifistele vaan
hääräilen rennosti näppituntumalta.


3. Elämäsi suurimmat saavutukset?
Lapset ja perhe.
On ollut tavaton onni ja siunaus saada kasvaa 
tyttärien myötä äitinä ja naisena. 


4. Millaisia blogeja luet mieluiten ja miksi?
Tykkään monenlaisista blogeista,
mutta lempiblogejani yhdistää elämänmakuisuus,
 naisena olemisen tunnot, kauneus ja luonto.


5. Runsas ja rönsyilevä vai selkeä ja moderni?
Sisustuksessa patina ja selkeys.
Tilpehööreistä ja tavarapaljoudesta en perusta. 
Vaatetuksessa luonnonläheinen linja.
Puutarha saa sitävastoin rönsyillä ja runsastella.


6. Mihin haluaisit matkustaa ja miksi?
Englanti ja Ranska kärjessä,
niihin on vain pysyvä palo.
Piiiitkältä toivelistalta löytyvät mm.
 Italian Riviera ja Toscana, Tšekin Praha, Espanja,
Skotlanti, Norjan vuonot, Tanskan Kööpenhamina, Gotlanti,
USA, Malediivit, Australia, Japani ja ja....
Ympäri maailmaa matkaisin, jos olisi mahdollista.


7. Järki vai tunteet?
Ehdottomasti tunteet, 
vaikka iän myötä järkikin on tainnut saada tasoitusta.
Jalat maassa, pää pilvissä;)
8. Uskallatko aina olla oma itsesi?
Kyllä, omissa nahoissa ja itsenään tässä porskutetaan.
9. Parhaat keinosi poistaa stressiä?
Luonto ja saunominen.
Perhe ja ystävät.


10. Heikkoutesi?
Liika tunnollisuus ja venyminen.
Olen aikas herkkusuu.


11. Vahvuutesi?
Herkkyys ja empatiakyky.
Sisukkuus.


Haaste kuuluisi siis heittää eteenpäin 11 bloggaajalle kysymyksineen.
Jätän haasteen kuitenkin tältä erää tähän,
sillä tämä tuntuu nyt kiertävän jo monilla.




16 kommenttia:

  1. Näitä haasteita on aina mukava lukea, vaikka itse en niitä vastaan otakkaan..:..se on se laiskuus..))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se suloista, että haasteella muistetaan ja huomioidaan. Ja nämä kysymys- vastaushaasteet avaavat kunkin bloggaajan maailmaa, tuovat ehkä hippusen lisää persoonaa esiin.

      Poista
  2. Tykkäsin.
    Inhimillinen, kauneutta rakastava,
    herkkäsielu, se siellä.
    En ylläty :)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, että jätit kommentin blogiini, ja löysin siten tänne. Vastauksissasi on paljon omia ajatuksiani. Seuraillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus uuteen blogiin kulkiessa vain syttyy samantein kiinnostus ja tunne samanhenkisyydestä. Niin kävi, kun löysin luoksesi.

      Lämmin tervetulotoivotus lehmuskujalle, palaillaan!

      Poista
  4. Olipa kiva lukea haastevastauksesi. Tunnen vahvaa sielunkumppanuutta kanssasi; siksi varmasti myös mielelläni olen seurannut blogiasi.

    Onnellista, aurinkoista viikonloppua Sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilkutus sulle siskonen, tunne on molemminpuolinen♥

      Tähän viikonloppuun on mahtunut monenlaista iloa, mm. lempeitä aamuja koiralenkkeineen, puutarhailua ja musikaali-ilottelua.

      Helisevää pyhää!

      Poista
  5. Kiintoisaa lukea vastauksiasi, ne tuntuivat olevan juuri sinua....=) Ihanat, herkät kuvat lisänä.

    Suloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi!

      Vilkutus luoksesi, voi hyvin♥

      Poista
  6. Olipa mukavaa kun otit haasteen vastaan! Ihania olivat vastauksesi, aivan niin kuin sinä itse ♥
    Suloista sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua, kiitos kauniista sanoistasi. Vilkutus ja hauskan vapun toivotus♥

      Poista