perjantai 12. joulukuuta 2014

kunpa voisin taikoa valkeuden



Viime päivät on vihmonut vettä, vettä, vettä.
Maisema on synkkääkin synkempi,
kaukana jouluisesta.


Taivaanrannalta on myrskynnyt,
lumihiutaleista ei tietoakaan.


Nuorisokin haikailee valkeuden perään. 


Laula siinä nyt sitten valkeaa joulua, 
kun maa on mustaakin mustempi.


Mieltä taittaa flunssakurimuskin. 
Vaan nurinat nurkkaan,
kilistys glögillä ja takaisin
villaviltin hoiviin.

Kuvatunnelmat ovat Vapriikin
Rudolf Koivu-näyttelystä,
mikä lumosi tämän
maman menneellä maailmallaan.

Lempeitä viikonlopun hetkiä!


16 kommenttia:

  1. Voi ihanaa! Tuonne olisi mahtava päästä! Olen niin ihastunut Rudolf Koivun kuviin ja minulla on pari hänen kuvittamaansa satukirjaa hyllyssä. Kirjat olen hankkinut juuri kuvien takia.
    Vapriikissa kävin viime vuonna, jolloin siellä oli Terrakottanäyttely. Vietin Vapriikissa ystäväni kanssa koko päivän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapriikissa aika kuluu kyllä kuin siivillä! Rudolf Koivun näyttelyä voi suositella lämpimästi, uskon, että tykkäät.♥

      Poista
  2. Päivällä vielä oli maa valkea, mutta nyt taas jo vettä vihmoo. Joulun taikaa ja tunnelmaa on kieltämättä vaikeampi tavoittaa sysimustan maiseman keskellä.
    Nuo Rudolt Koivun kuvat ovat kyllä ihastuttavia ja pelkästään jo niitä katsoessa hyvät muistot ja tunnelmat valtaavat mielen.
    Sytytetään kynttilöitä, tavataan rakkaita ystäviä,haaveillaan valkeasta joulusta ja otetaan rennosti.
    Virkeyttä ja valoa viikonloppuusi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin saimme eilen lunta, jihuu! Lempeitä jouluun matkaamisen hetkiä Ansku, rennolla otteella mennään! ♥

      Poista
  3. Kyllä talvi vielä saapuu

    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi. Viikonloppu oli ilokseni valoisa, köhänkin keskeltä. Ja saimme luntakin, oi ihanuutta!

      Poista
  4. Tsemppiä flunssan selätykseen, taisi sama tauti iskeä minuunkin, kun kurkku on kipeä ja niiskuttaa. Tänne tuli kyllä talvi lumimyrskyn kera, toivottavasti sinnekin lunta sateli.

    Rauhallista viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flunssaa tuntuu olevan liikkeellä. Aikas äkäiseen sain tautipahanen, ja onhan tuo kiusannut. Vaan olen ottanut levon kannalta. Toipumista sinullekin!

      Poista
  5. Meillä sateli eilisen illan ja tämän päivän aikana satumaisen lumimaiseman. Toivottavasti tulee teillekin päin;) Mukavaa joulunodottelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta saimme, hentoisen peitteen verran, mutta voi miten suloisesti maisema kirkastui ja nostatti joulutunnelmaa! Suloista joulupolkua!

      Poista
  6. Voi hyvin, sinä ihana siellä.

    VastaaPoista
  7. Täällä pohjoisessa on lunta, mutta pimeää on. Pilvikerros on asettunut taivaalle, eikä parempaa ole luvassakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeys on ollut käsinkosketeltavaa meilläkin. Vaan toihan eilinen lumisade kaivattua valoa, ja tunnelmaa. Nautin niin! Kynttilöidään!

      Poista
  8. Toisaalta ei ole liukasta kun ei ole lunta, mutta niin tekisi mieli hiihdellä, kun ei viime talvenakaan voinut hiihtää, ihanat monot ja kunnon sauvat kuvassasi.Hyvää joulun odotusta sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastelin noita monoja ja sompasauvoja! Eiköhän nuo hiihtokelitkin vielä saavu, jollei aivan jouluna niin uuden vuoden myötä:)

      Lempeää joulun tuloa toivotan täältä parantelun keskeltä!

      Poista