Menneen viikon tempo oli armoton, samoin pimeä.
Iltoja enemmän töissä kuin kotona.
Enemmän huolta, kireyttä, hajamielisyyttä.
Kesken jääneitä lauseita, jäähtyneitä teekupposia,
huokauksiin hapertuneita ajatuksia.
Kuulostelin marrasyön matkaa,
koirantassuja, yksinäistä sydäntä, lumen narskuntaa.
Kannustin lähtemään ennen kuin on myöhäistä.
Halasin sydämestäni ja toivotin voimia.
Sytyin pikkuihmisten joulunodotuksesta.
Ryöpsähdin kivun kyyneliin.
Kokkasin ja raivasin pyykkivuoria.
Hoivasin toipilasta.
Iloitsin pitkästä aikaa koiralenkistä sydänystävän kanssa.
Huomasin, miten kipeää tekevätkään
sanomattomat sanat, kadotetut tunteet.
Tänään, kuin lohtuna, marrasvalo.
Tiedän se kantaa huomiseen,
ja joulun askeliin.
Valoisaa viikkoa ystäväni, voi hyvin♥