jouluun ja vuoden päätökseen

Pidin päätökseni arjen vauhtiviikkojen pimeimpinä hetkinä,

että tunnelmoisin ajan kanssa jouluun kulkemista.

Niin teinkin, ja sain ihanaa komppausapua jälkikasvulta,

sillä meillä soi joululaulut tiuhaan jo marrasaikaan.

Moniin jouluihimme on liittynyt murhetta ja surua,

joten tältä joululta toivoin ennen kaikkea iloa, rauhaa ja lempeyttä.

Tätä joulumme on myös ollut - on nautittu kiireettömistä pyjamapäivistä, 

herkuteltu, pelailtu, leffailtu ja ulkoiltu oman perheen kesken.

Tämä poikkeusajan koronajoulu oli hiljaisuudessaan meille

tavanomainen ja hartaasti toivottu.

Tänä iltana, uudenvuodenaattona hyvästellessämme päätökseen kiertyvää vuottamme

 mietin kuluneita kuukausia varsin kirjavin tunnoin. 

Päällimmäiseksi nousee kiitollisuus siitä, että olemme selvinneet,

meillä on toisemme ja kaikki se rakkaus, mikä kannattelee, tukee ja luo toivoa.

Se on arvokkainta.

Kiitos sinulle ystävä, joka olet vieraillut yhä täällä vaikka postaustahtini onkin hiljentynyt.

Syksyn aikana havahduin siihen, että  blogitaivaltani on 

kertynyt jo kymmenen vuoden ajalta.

Niin monet hetket on tullut tänne taltioitua ja vaikka matkan varrella

olenkin joskus kyseenalaistanut jatkamista, enpä ole hennonnut tyystin lopetella.

Aika näyttää, miten pitkälle lehmuskujan polku vielä kulkee.

Toivon sydämestäni meille kaikille terveyttä 

ja valoisaa uutta vuotta 2021♥

miten kulki marras?

 

Maatuva marraskuu oli monella tavalla kaunis.

Esikon ja minun kuumme - erityinen, rakas, mystinen, monikerroksinen.

Mietin maailmoja, arkea, merkityksiä, jaksamista, koronaa.

Kamppailin aikataulujen, kiireen, taakkojen kanssa.

Nukuin liian vähän, valvoin liikaa.

Ikävöin isää, mennyttä, muistoja.

Iloitsin rohkeudestani ja uusista poluista.

 

lohtua lokakuulta

Luonto, kaikki tämä kauneus ja ihanuus.

Valontuojana, voimanantajana, ilonjakajana.

Kiitos, oi kiitos lokakuu.

syksyn sylissä

Syyskuu on ollut kaunis.

Siihen on mahtunut kaipuunsa ja kipunsa, kepeytensä ja ilonsa.

Olen tarvinnut useasti syviä, rauhallisia hengityksiä

ja maadoittumista hetkiin.

Luonto on tarjonnut jälleen levollisimmat mindfulnessit.

helmihippuja

Elokuu pakkaa jo laukkujaan ja kesä on kiertymässä päätökseen.

Meillä on siltä monta hetkien helmeä,

jotka saamme kietoa kallisarvoisiin muistoihin.

Venetsialaisia kruunasi kuluneena viikonloppuna

kuopuksemme yo-juhlat,  joita vietimme poikkeuksellisen pienesti,

mutta sitäkin suloisemmin ja suurin sydämin.

On aika hyvästellä elokuu, hiukan haikeana kuten aina näihin aikoihin. 

Syksynlapsen sydän kuitenkin hyräilee, 

onhan edessä omin aikani.

Valoa, iloa alkavaan syyskuuhun!

elokuun kasvoilla

Elokuun kasvot ovat olleet pääosin valoisat ja lempeät

monine ihanine ilon ja kiitollisuuden hetkineen,

mutta niillä on viivähtänyt myös murhe ja kaipaus.

Sydäntä on surettanut rakkaamme muistopäivä ja sen nostattamat mietteet,

millaista surupolkua olemme kulkeneet,

miten olemme kipuilleet toipumisessamme

ja mitä kaikkea tähän muutamaan vuoteen elämässä 

onkaan sisältynyt ilman häntä.

Meidän jokaisen arkiseen elämänmenoon on tullut uudenlainen huolenaihio,

huoli sinun, minun, meidän jokaisen turvallisuudesta.

Välillä olen lopen täynnä koronauutisista ja niihin liittyvistä uhkakuvista.

Tämä kummallinen aika piirtää meihin jälkiään 

ja vaikuttaa jokikiseen päiväämme.

On taito elää hetkissä, turvallisuus edellä, enempää emme voi.

Itselläni työsaran elokuinen startti on ollut repaleinen. 

Jouduin jäämään parantelemaan astman pahenemisen ja ylähengitystieoireiden takia. 

Koronatesti oli huojentavasti negatiivinen.

Nyt vain lempeää lepoa ja toipumista.

Terveyttä, luottamusta ja valoa näihin loppukesän ja lähestyvän syksyn

hetkiin ystävät.