Katsot peiliin. Pitkään.
Mikä olisi muuttunut? Ja olisiko pitänyt?
Ehkä silmien pohjalla jotakin vapisevaa
ehkä huulien kaari vavahtavampi.
Eihän se vielä kerro että pimeä
hipaisi läheltä
että lopullisen kosketus oli niin todellinen
että silmät kysyvät onko vielä
lupa nauraa
että jalat kysyvät saako juosta
kukkivalla nurmella
että onko oikein iloita kaiken sen jälkeen
että jokin huutaa: aurinko älä laske,
toivo, älä katoa,
elämä, pidä minusta kiinni!
- Maaria Leinonen
Tasan kaksi vuotta sitten aamuni valkeni sydänvalvonnassa.
Takana oli sokkinen, repaleinen yö,
mieli myllerryksessä tutkimuksista, ympärillä pyörivistä lääkäreistä
ja hoitajista, huolenpidosta, tiukasta valvonnasta.
Edellisenä iltana oli ensihoidossa vahvistunut,
että minulla oli molemminpuolinen keuhkoveritulppa.
Sain kuulla noina sairaalapäivinä lääkäreiltä usean kerran olleeni onnekas,
etten jäänyt koiruuden kanssa metsään.
Selvisin ensiapuun ja hoitoon.
Minulla operoitiin aiemmin tuona kesänä toista jalkaani,
mikä jätti ennestään hermovammaiseen raajaan lisätunnottomuutta ja kosketuskipua.
Operaation piti olla leikkausrepertuaariin nähden suht vaivaton ja nopea,
mutta pahimmillaan komplikaatiot olivat kuitenkin henkeä uhkaavat.
Satuin ilmeisesti vain kuulumaan tuohon pieneen prosenttiin,
jolle näinkin vakava seuraamus sitten sattui.
Jonkin arven rajallakäynti jätti.
Tuohon ikään olin kokenut jo monenmoista suurta surua ja menetystä,
kipeitä tapahtumia ja huolia,
mutta omat kuolemanlikeiset hetkensä piirsivät minuun merkkinsä.
Mieli tarvitsi tapahtuneen työstämiseen ja tunnereaktioihin
myös reilusti toipumisaikaa.
Eräs viisaus sanoo, että ihminen voi löytää ravistavista koettelemuksista
selviydyttyään itsestään aivan uudenlaista
vahvuutta, rohkeutta ja kiitollisuutta elämää kohtaa.
Allekirjoitan tämän.
En ole ennenkään pitänyt elämää itsestäänselvyytenä,
mutta tämän kokemuksen jälkeen jokainen uusi aamu tuntuu ihmeeltä.
Kaiken arkisen, raskaan ja ankean puurtamisen tai kipeiden vaiheiden
keskeltäkin huomaan löytäväni elämästä valonpisaroita ja kiitollisuutta.
Tähän syyskuiseen pyhäaamuun herätessäni tuumailin onnellisena mielessäni;
tässä yhä olen ja hengitän, rakkaideni ja ystävieni keskellä,
elämäni matkalla, sen tuulissa, haasteissa ja hetkissä.
Kiitos elämä.
♥♥♥
