tiistai 26. huhtikuuta 2016

kotikonnuilla




Pientä ja sievää, paritalot tiiviisti rauhallisissa riveissään.
Tavattoman kaunis kanaalin tienoo.
Satumetsä kietoutuneena murattiin ja
sinisenä kukkiviin kelloihin.
Kylämäinen meininki, taitavat tuntea toisensa aika hyvin.
Oli suloista käydä kodissaan, kulkea kulmillaan.



sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

King's Cross ja Covent Garden




The British Library ja Alice in Wonderland -näyttely,
King's Crossin ja Covent Gardenin viehättävät kulmat.
Kuopukselle tietty Potter -pläjäys ja pizzat Jamien ravintolassa. 



lauantai 23. huhtikuuta 2016

Westminster Abbey




Vaikuttava, kaunis, koristeellinen, valtaisa kirkko.
Ja toisella puolen nurmea kukkivat pikkuiset päivänkakkarat
kuin uhmaten kaikkea tuota suuruutta. 



perjantai 22. huhtikuuta 2016

majataloeloa




Majatalomme oli elänyt jo yli satavuosisen maalaishistorian.
Pesäsemme vaikutti entiseltä tallilta, sen uskottavuutta lisäsivät 
kattoparrujen lukinverkot ja notkahtelevat lattiat. 
Pihamaastossa kotkottivat kanat ja niityn takana loimotti lahdenpoukama
valkeine purjeineen.
Hurmaavissa puutarhoissa kukki ja köynnösti.
Kotikadulta sai kurvata kylille ja suureen maailmaan vieville junille.



sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Lontoo




On palattu Englannista.
Mieli vaeltaa kuitenkin yhä Lontoon hulinassa ja kukkivassa keväässä,
metro- ja junaverkoilla, vehreissä puistoissa, värikkäässä ihmisvilinässä,
kiehtovissa museoissa, historian huminassa ja alati jatkuvassa sykkeessä.
Luonaan askelissaan, rinnallaan. 
Paljon koettiin, paljon jäi.
Niin se on, Englanti on elettävä.