sunnuntai 31. toukokuuta 2015

juhlahumua




Sädehtiviä silmiä, iloa, ylppäreitä, 
onnenmaljoja, liikutusta, tulevaisuuteen kurkkaamista.
Maailmanparantamista, muistelua, nostalgisia vinyylejä,
 raavaiden miesten jalostuneita tanssimuuveja.
Ystävyyden wäkevää voimaa ja herkkää helinää.
Löydän peilistä yhäkin hymyilevät kasvot
ja rinnuksista kepeän sydämen.



sunnuntai 24. toukokuuta 2015

muutosten tuulissa




Kevään polku on vauhdikas. 
Yhtaikaa hymyjä nostattava, haikeansuloinen ja kihelmöivä.
Kuopus kuljetti päätökseen kuuden vuoden soitannat.
Esikko askeltaa kohti unelmiaan ja
moni toivomansa asia siintää nyt kartallaan.
Kesästä on tulossa käänteentekevä.
Tiedän läikkyväni vielä monet monituiset kerrat,
mutta se johtuu silkasta onnesta.




sunnuntai 17. toukokuuta 2015

ykskaks




Toukokuu on tuonut uusia tuulahduksia.
Lähtöjä, aikatauluja, sovittamista.
Maisemien vaihtoa, monenmoista jännitystä ja iloa.
Täyteisiä päiviä, vilua, väsyä.
Ruskoa, kajoa. 
Ykskaks koivuissa onkin jo lehdet.
Ihmettelen tätä vehreyttä ja 
odotan lämpöä.




sunnuntai 10. toukokuuta 2015

kevättaivaan alla vehreys




Äitienpäivä.
Mikä onni, mietin aamuvarhaisella koiralenkillä.
Mietin myös naisia, joiden syli onkin syystä tai toisesta
tyhjä, sureva, kaipaava.
Tiedän, tämä onni ei ole itsestäänselvyys, 
siksi se on niin arvokas ja haavoittuva
kaiken riemun rinnalla.

Hyvää pyhää, muistetaan äitejämme!




sunnuntai 3. toukokuuta 2015

tuoksuja tulvillaan




Vapun herkutteluista oli tarkoitus palata ruotuun,
mutta kävikin niin, 
että pyhäpesään taiottiin banaanilettubrunssi.
Eilisen pizzabaarin viimoset makupalat  
hupenevat puolestaan
paraikaa kilvan parempiin suihin.
Köökissä leijaa suloisesti vanilja.
Puutarhassa tuoksuavat orvokit, 
mustaherukan vehreät versot ja
auringon lämmittämä muheva multa.
Oih.




perjantai 1. toukokuuta 2015

tervehdin toukokuuta




On pitänyt vilskettä, 
ja vappukin vilahti vierailulle.
Myötäisiä tuulahduksia meneillään.
Monenlaista säpinää ja vatsanpohjan kutkutusta.
Puutarha lumoaa kevätsateen tuoksullaan
ja kasvavalla vehreydellään.
Katselen, ihastelen, nuuskutan, 
pakahdun, haravoin, hiukan kuopsutankin.

Ihanaista toukokuuta ystävät!