sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

loma alkakoon




Olen ihmettelyt joutilaisuutta yhä arjen karusellista 
väsynein, utuisin aatoksin.
Nukkunut, leffaillut ja lepuutellut.
Karttanut laatimasta työlistoja.
Häivyttänyt päivän ja yön rajaa.
Riemuinnut tyhjästä kalenterista
ja yhdessäolosta tyttärien keralla.

Piirrän itselleni perhosen siivet.
Hengitän, hymyilen, leijailen.
Loma alkakoon.



keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

lumoa



Puutarhan pionit kukkivat!



lauantai 22. kesäkuuta 2013

mittumaarin aikaan




Täällä nautitaan keskikesän lumosta.
Onnellista oloa sinullekin!



tiistai 18. kesäkuuta 2013

odotusta



Kotopesäsessä lepää odotus.
Kuopus kaipailee työtätekeväisiä leijailuunsa.
Tahtoisin niin kirmata kanssaan lomalaitumille,
mutta askeleeni kulkevat vielä tiiviisti työrintamalle.
Mieli ottaa kylläkin jo varaslähtöjään;)

Oi ihanuutta, aivan pian on pioniaika. 
Kauniita päiviä luoksesi! 



lauantai 15. kesäkuuta 2013

summertime



Kesäyössä soi kitarat, ystävyys ja sydämen laulut.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

kesän keinussa



Kirsikan- ja omenankukkien aika meni jo.
Käväisivät ja paahtuivat pois.
Kesän tahti on ollut niin kiivas, 
etten tahdo pysyä millään mukana.
Ihmettelen ja ihastelen aikaisia juhannusruusuja.
Hamuan kukkaloistoa ja kaipaan jo
hartaasti heinäkuun vapautta.
Huoletonta ajattomuutta, viipyileviä hetkiä
ja hiljaisuutta.


maanantai 3. kesäkuuta 2013

gaudeamus ikitur



Hän säteili iloa ja onnea.
Lämmin kiitos rakkaille kaffinkeittäjille ja vierahille.
Teitte päivästä suloisen juhlan!