Sain
Kylätiellä-blogin Piipe Elchilta haasteen,
jonka mukaan minun tulee kertoa 11 asiaa itsestäni,
vastata haastajan 11 kysymykseen sekä jatkaa haastetta keksimilläni
11 kysymyksellä 11 uudelle bloggajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
Minusta:
Olin nuoruudessa aikamoinen villikko.
Kiltillä tavalla.
Elämä on koetellut vaan pää on ainakin toistaiseksi kestänyt;)
Kroppakin on kokenut kolhunsa mailla ja merillä, mutta näillä mennään.
Taistelin pitkään lukulaseja vastaan.
En enää, kirkastavat sen verran mukavasti kirjaimet.
Keväässä kymmenen vuotta sitten kipunoin paluuta työsaralle
kuopuksen hoitovapailta.
Tänä aamuna heräsin vapaapäivän suloisuuteen.
Katson nuoruussikäistä pientäni ja ihmettelen ajan kiihtyvää kulkua.
Hidastelen, tietoisesti.
Juuri nyt herkkunani vihreä päärynätee.
Piipen kysymykset:
1. Mikä vuodenaika on mielestäsi paras ja miksi?
Päädyn kesään lämmön, valon ja vapauden johdosta.
2. Oletko kaikkiruokainen?
Aikas lailla.
3. Minkä kirjan luit viimeksi?
Jaa, a - runokirjoihin menee.
4. Käytkö kesäteattereissa?
Aikomukseksi, muiden suvimenojen jalkoihin jäänyt.
5. Mikä elokuva on saanut sinut kyynelehtimään?
Olen kyynelehtinyt lukemattomien leffojen äärellä..
6. Hellyttävin lapsuusmuistosi?
Isän sylissä.
7. Millaisia leikkejä leikit lapsuudessa?
Hoivasin ja leikin kotista, kukkakauppaa, kirjastoa ja pankkineitiä.
8. Muistatko ensimmäisen opettajasi nimeltä?
Toki. Hän oli Heljä, nuori ja kaunis opettajatar.
9. Oletko koskaan käynyt Ahvenanmaalla?
Ikäväkseni en, mutta taatusti sinne vielä menen.
10. Missä maassa haluaisit ehdottomasti käydä?
Yhä uudelleen Kreikassa, Italiassa ja Ranskassa.
Englannissa ja Yhdysvalloissa.
11. Suurin unelmasi, mikä on jo toteutunut tai
odottaa toteutumistaan?
Liittyy rakkauteen ja äitiyteen. Kirjoittamiseen ja maailmalle.
Kysymykseni:
1. Miten aloitit päiväsi?
2. Meri vai järvi?
3. Mieluinen kotiaskare?
4. Aamu vai ilta?
5. Mistä haaveilet?
6. Minkä värin valitset juuri nyt?
7. Lempijuomasi?
8. Kun katsot peiliin, mitä näet?
9. Millainen lapsi olit?
10. Mitä kuljetat mukanasi?
11. Mikä saa sinut tänään hymyilemään?