perjantai 29. maaliskuuta 2013

pääsiäisrauhaa



Työrintaman tyrskyistä väsynyt kaipaa
nyt lepoa ja rauhaa.
Nämä vapaat tulevat tarpeeseen.
On hitaiden aamujen, 
hemmotteluhetkien 
ja auringon aika.

Leppoisaa pääsiäistä sinullekin.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

keväistä juhlahumua



On vietetty kevätneidon kekkereitä.
Ilo on kuplinut ja aurinko paistanut täysin palkein.
Kevät kohisee, minä mukana.

Onnea sulle päivänpaisteeni




keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

irrotetaan paalusolmut




Kahdenkymmenen vuoden 
päästä tulet olemaan
surullisempi niiden asioiden
vuoksi joita et tehnyt
kuin niiden jotka teit.
Irrota siis paalusolmut.
Purjehdi ulos turvasatamasta.
Hae pasaatituulet purjeisiisi.
Tutki. Unelmoi. Löydä.

- Mark Twain




lauantai 16. maaliskuuta 2013

kevään kaikuja



Takki on aika tyhjä juuri nyt.
Haen voimia ulkoilusta, unesta ja kevätunelmista.
Kuljen rauhallisin askelin ja muistutan itseäni
alkavan aamun mahdollisuuksista.
Joka päivä.


Valoa sinullekin♥




lauantai 9. maaliskuuta 2013

valovoimaa



 Valo on tuonut vakavuuteen iloa ja luottamusta.
Ilmassa odotusta ja isoja päätöksiä.
Olen kulkenut kuitenkin 
levollisin, voimaantunein mielin.
Viikon polussa monta lämmintä 
jälleennäkemistä ja lujia halauksia.
Pieniä sydämiä ja raivoreppuja,
hoivaa ja liikutusta.
Tänään tuuletin tuota kaikkea
taivaan kirkkauteen, 
tuulten teille.

Olkoon huominen hellä.




sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

maalis




Tästä tullee murrosten kuukausi.
Toivon tästä tulevan myös täyttyvien toiveiden kevätkuun.
Toivothan kanssani!