Tämä kansainvälinen Anne Frank- historiaa nykypäivälle -
kiertonäyttely kosketti syvästi.
Se kertoo Anne Frankin tarinasta, toisen maailmansodan
vaiheista, juutalaisvainosta ja holokaustista.
"Toivon voivani uskoa sinulle kaiken, mitä en
ole tähän asti kertonut vielä kenellekään, ja
toivon sinun olevan minulle suurena tukena"
Näin kirjoittaa Anne päivänkirjansa ensimmäiselle
sivulle. Hän kirjoittaa siihen kirjeitä
mielikuvitusystävälleen, Kittylle. Hän kirjoittaa
koulusta, ystävistään ja siihenastisesta elämästään.
Anne sai päiväkirjan 12. kesäkuuta 1942 täyttäessään
kolmetoista vuotta. Hän ei voi mitenkään aavistaa, että
hänen elämänsä tulisi muuttumaan täysin jo kolmen
viikon kuluttua.
"Tuleeko minusta koskaan sanomalehtinainen
ja kirjailija? Minä toivon sitä, voi minä
toivon sitä niin kovasti, sillä kirjoittamisen
avulla voin ilmaista kaiken, ajatukseni,
ihanteeni ja fantasiani. "
Anne Frank
Näyttely käsittelee myös oman aikamme
ennakkoluuloja, syrjintää ja ihmisoikeuskysymyksiä.
Näyttely on kiertänyt eri puolilla maailmaa ja
se on suunnattu erityisesti nuorille.
"Kansalaisrohkeus on myös nykyään tärkeää. Ihonvärin,
kansallisuuden ja uskonnon vuoksi tapahtuva syrjintä
on myös meidän yhteiskunnassamme jokapäiväinen
ongelma. Jokainen kansalainen on osaltaan vastuussa
yhteiskunnallisesta ilmapiiristä, jossa kaikki tuntevat
olevansa vapaita elämään pelkäämättä niin kuin he
itse haluavat. Jokaisen meistä on tehtävä oma
osuutemme edistääksemme vapautta,
oikeudenmukaisuutta, suvaitsevaisuutta ja kansalaisten
välistä solidaarisuutta. Se on meidän kaikkien
yhteinen tehtävämme."
Muistamalla menneisyyden muutamme tulevaisuuden.
Emmehän unohda,
emmehän.