tiistai 27. maaliskuuta 2012

näin minä vihellän matkallani





Iltojen pidentyminen ilahduttaa.
Se antaa jo lupauksen tulevasta,
kevyen kaiun kesästä.
Kiiruun keskeltä koen väsymystä,
mutta hykerrän myös hyvää tuulta.
Antaapa hetkien kuljettaa.
Kuka sanoikaan, että elämän tulisi olla helppoa.
Haasteista syntyy suunta, tarkoitus ja mieli.
Omannäköiset askeleet.
Välillä pistelee ja syntyy rakkoja.
Onnutaan, murrutaankin.
Kunnes taas helpottaa
ja askel suorastaan lentää.
On ylä- ja alamäkiä.
Kivikkoa ja nurmennukkaa.
Kaikki tuo tarvitaan oma polkumme
taivaltaa.

Synttärihumuakin on pidetty kaiken tuoksinan
keskeltä, kun kevättyttömme täytti tusinaisen.
Suloisuudelle vielä sylillinen onnenhaleja,
muistathan kurottaa unelmiisi!

Sinulle ystäväni  lähetän lempeän keväisen ajatuksen.
Pidä itseäsi hyvänä.


tiistai 13. maaliskuuta 2012

tavalla tai toisella





Monta aikaa ja energiaa viepää prosessia työn alla.
Pesäsessä puuhastellaan myös pientä uudistusta.
Hihat heiluvat ja mieli työstää muutoksia.
Keväänkulkijan askelissa läikähtelee luottamus.
Kyllä tämä tästä, elämällähän on tapana järjestyä.



torstai 8. maaliskuuta 2012

hyvän mielen helmiä






Sain valkoisen leinikin Hannelta haasteen kertoa kymmenen hyvän mielen
 asiaa elämästäni. Tässäpä päivän helmiä:


1. Valoisa aamufiilis väsystä huolimatta.
2. Naistenpäivän ihanat treffit.
3. Ystävyyttä, ymmärrystä ja hurttia huumoria:)
4. Herkuttelua pitopöydän antimista.
5. Kohtasin myös prinssi rohkean sekä pari suloista prinsessaa.
6. Lasten kupliva nauru.
7. Kotiinpaluu.
8. Tanssahtelu keittiössä tyttärien kera.
9. Siipan suutelo.
10. Saunan leppeät löylyt.


Hyvää mieltä jokaiseen päivään ihanaiset!


sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

kevät keikkuen tulevi





Lomasessamme oli hyvänmielen ainekset.
Nautittu kotopesäsen rauhasta
ja yhdessäolosta.
Kuljettu mielemme mukaan.
Hurmaannuttu kevään tulosta
ja tiaisten aarioista.
Kokkailtu herkkuja.
Lorvittu ja  leffailtu antaumuksella.
Naurettu vatsamme kipeiksi.
 Hieman haikailtukin.
Päivät jatkavat kulkuaan,
 mukanamme näiden hetkien onni.


Kevätiloa askeliisi!


torstai 1. maaliskuuta 2012

ihana valo





Kaikki virtaa poispäin.
Kaikki virtaa pois.
Kun saavumme tähän hetkeen,
pysähdymme,  ja katso:
kaikki virtaa tähän hetkeen.
Mikään ei pois.
Joen pintaan heijastuu kaikki.
Puut ja pylväät,
vuodet, kasvot, 
kaikki rakkaus tähän hetkeen.
Ja runsaat silmut,
kevään suuri valo.

- Lassi Nummi