Uuden viikon polkua on kuljettu
viikonlopun kepeys yhä kantapäillä.
Rinnassa monta hyvänmielen
hyrinää ja hymynhelmeilyä.
Lapset riemuitsivat,
kun vapaapäivää viettävä emonen
olikin kouluistaan palaavia
välipalan kera vastassa.
Onni asustaa pienissä hetkissä!
***
Kuopus kyseli koulutehtävissään
isovanhempiensa lapsuusvaiheista.
Tämä ryöpsäytti isän ikävän
taas isosti sydänalaan.
Ensin vettyivät silmät,
kunnes kyyneleet noruivat
jo purona poskilla.
Miten paljon isä kantoikaan
kuormaa sota-ajan lapsuudestaan
ja oman isänsä menetyksestä rintamalle.
Hänet kasvatettiin ankaralla kurilla.
Vaatimattomuus oli hyve,
eikä itseään parannut kehua.
Ylpeys oli synti.
Nälkäkin oli häpeällistä,
eikä kylmää, kipua saati surua
saanut tuntea.
Ihme, että noista lähtökohdista kykeni
ylipäätään ponnistamaan kasvuun.
Haavat jäivätkin.
Hän sinnitteli läpi elämän,
muidenkin puolesta.
Elämän taistelija ja selviytyjä.
Kiitos myrskynsuojasta isä rakas!
***
Levollista viikon alkua. Voi hyvin ystäväinen.