tiistai 29. kesäkuuta 2021

tulikin surukesä




Kesämme alkoi yllättävällä, suurella surulla.
Mieheni isä sai massiivisen aivoverenvuodon, mikä johti saattohoitoonsa
ja poisnukkumiseensa viikkoa ennen juhannusta.

Ehätin hihkua muutaman tunnin kevätkauden työrupeaman
päättymistä ja kaivattua, alkavaa lomaa,
kun seuraavassa hetkessä olinkin hätätilanteessa ja
turvaamassa ambulanssia paikalle.

Kuoleman äärellä elämä saa aivan uudet mittasuhteet.
Hyvästelyjen hetket ovat raastavan raskaita, mutta samalla äärettömän  
arvokkaita ja ainutlaatuisia.
Onneksi saimme saatella rakkaamme rauhassa rajan taa.

Kesäkuun viikoissa on leijannut suruhuntunsa, mielen karkailu,
 ajan unohtelu sekä monet muistelut.
Olen valvonut öitä tutkaillen kesätaivasta ja kuunnellut hiljaisuutta.
Olen kulkenut luonnossa, hakenut voimaa kesätuoksuista, tuulesta, merestä.
Arjen huolenpito ja tukena olo on vaatinut veronsa.
Väsymys on iskenyt välillä voimallisesti.

Mittumaaria vietimme pienesti rakkaimpien kera.
Ehkä noihin hetkiin kulminoitui se kaikkein olennaisin, onni eletystä ja toisistamme.
Siinä on totisesti syytä kiitollisuuteen.

Lempeää kesää ystävät.

 

11 kommenttia:

  1. Osanottoni ja voimia suruun ❤

    VastaaPoista
  2. Lämmin osanottoni. Luonto on voimavarana loputon ja hoivaava. "Onni eletystä ja toisistamme" - elämän kauneus on juuri siinä. Voimia suruun ja pieniä valonpilkahduksia tuleviin päiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöisin kiitos kauniista sanoistasi♥ Luonto on mieletön voimavara ja niin rakas, hoivaava osa elämää. Tästäkin kuljetaan eteenpäin, hetki kerrallaan. Elämä kantaa kyllä vaikka kyynelsilmät ovat herkässä ja kipuillaan.

      Poista