torstai 14. marraskuuta 2019

marras




Marraslapsen eloa ja oloa.
Työviikkojen vauhti tyssäsi sitkeään flunssaan ja keuhko-oireiluun.
On pitänyt kurottaa potemisen yli,
turhautumisen hetkinä rauhoittaa mielensä ja nähdä
eteenpäin, valoon.
On juhlittu myös marrastytärtä
ja muistettu isiä.

Tänään omana päivänäni tulin rakkaitteni taholta
liikuttavasti ja ilolla yllätetyksi.
Kiitos ihanat♥


torstai 31. lokakuuta 2019

pimenevä peitto, ensilumi




Näissä lokakuun päättyvissä päivissä on leijannut
enkelinhahtua,
pakkasaamujen lumoa, huokauksia,
hunajateen tuoksua, hopeaista häähuurua,
ensilunta.

Näihin lokakuun pääättyviin iltoihin on kiertynyt
flunssaraadon kipeä olo,
melankoliaa ja kaipuuta,
villasukkien lämpö,
iloa ja kiitollisuutta rakkaista,
tulevan tärkeä päätös,
talviajan pimenevä peitto.


sunnuntai 27. lokakuuta 2019

haikeaa, vaikeaa




Näihin syksyn hetkiin on mahtunut jälleen enemmän kuin
osasimme odottaa.
Olen huokaissut nöyränä, miten ilo ja murhe kulkevatkaan käsikädessä.
Olemme matkanneet erään sydänystävämme vakavassa sairausprosessissa
surren, peläten,tukien, toivoen, luottamusta valaen.
Eräässä vaiheessa näytti mustaakin mustemmalta,
mutta nyt näyttää valoisalta. 
Juuri eilen sain onnellisen puhelun, mistä en voisi olla kiitollisempi.
Toivon sydämestäni, että saamme pitää nämä rakkaat ystävät rinnallamme pitkään.




Syväksi surukseni menetin kuitenkin toisen ystävän.
Häntä ei voitu parantaa,
ei lupaustakaan toipumisesta.
Haen lohdutusta, että hän sai rakkaimpiensa 
lempeimmän hoivan ja saattelun viimeisiin vaiheisiinsa.




Näinä päivinä vaellen 
surujen maassa
muistojen poluilla.

Kyynelten läpi hymyilen
nuoruutemme vimmalle,
etsimiselle, löytämiselle.

Kyynelten läpi kiitän
ystävyydestä
muistojen helmet
sydämeen säilöen.

Kyynelten läpi kuiskaan:
Nuku nuoruusunelmiin
täyttyneisiin toiveisiin
rauhaan lempeään
siunaukseen
valoon, tähtitarhoihin
suojassa siiven enkelin.

Nuoruudenystäväni Kirsin muistolle


sunnuntai 22. syyskuuta 2019

elämässä kiinni




Katsot peiliin. Pitkään.
Mikä olisi muuttunut? Ja olisiko pitänyt? 
Ehkä silmien pohjalla jotakin vapisevaa
ehkä huulien kaari vavahtavampi.
Eihän se vielä kerro että pimeä 
hipaisi läheltä
että lopullisen kosketus oli niin todellinen
että silmät kysyvät onko vielä 
lupa nauraa 
että jalat kysyvät saako juosta 
kukkivalla nurmella
että onko oikein iloita kaiken sen jälkeen

että jokin huutaa: aurinko älä laske,
toivo, älä katoa,
elämä, pidä minusta kiinni!

- Maaria Leinonen




Tasan kaksi vuotta sitten aamuni valkeni sydänvalvonnassa.
Takana oli sokkinen, repaleinen yö,
mieli myllerryksessä tutkimuksista, ympärillä pyörivistä lääkäreistä 
ja hoitajista, huolenpidosta, tiukasta valvonnasta.
Edellisenä iltana oli ensihoidossa vahvistunut,
että minulla oli molemminpuolinen keuhkoveritulppa.
Sain kuulla noina sairaalapäivinä lääkäreiltä usean kerran olleeni onnekas, 
etten jäänyt koiruuden kanssa metsään.
Selvisin ensiapuun ja hoitoon.

Minulla operoitiin aiemmin tuona kesänä toista jalkaani,
mikä jätti ennestään hermovammaiseen raajaan lisätunnottomuutta ja kosketuskipua. 
Operaation piti olla leikkausrepertuaariin nähden suht vaivaton ja nopea,
mutta pahimmillaan komplikaatiot olivat kuitenkin henkeä uhkaavat.
Satuin ilmeisesti vain kuulumaan tuohon pieneen prosenttiin, 
jolle näinkin vakava seuraamus sitten sattui.




Jonkin arven rajallakäynti jätti. 
Tuohon ikään olin kokenut jo monenmoista suurta surua ja menetystä,
kipeitä tapahtumia ja huolia,
mutta omat kuolemanlikeiset hetkensä piirsivät minuun merkkinsä.
Mieli tarvitsi tapahtuneen työstämiseen ja tunnereaktioihin 
myös reilusti toipumisaikaa. 

Eräs viisaus sanoo, että ihminen voi löytää ravistavista koettelemuksista 
selviydyttyään itsestään aivan uudenlaista 
vahvuutta, rohkeutta ja kiitollisuutta elämää kohtaa. 
Allekirjoitan tämän.
En ole ennenkään pitänyt elämää itsestäänselvyytenä,
mutta tämän kokemuksen jälkeen jokainen uusi aamu tuntuu ihmeeltä.
Kaiken arkisen, raskaan ja ankean puurtamisen tai kipeiden vaiheiden 
keskeltäkin huomaan löytäväni elämästä valonpisaroita ja kiitollisuutta. 

Tähän syyskuiseen pyhäaamuun herätessäni tuumailin onnellisena mielessäni;
tässä yhä olen ja hengitän, rakkaideni ja ystävieni keskellä,
elämäni matkalla, sen tuulissa, haasteissa ja hetkissä. 
Kiitos elämä. 
♥♥♥


lauantai 31. elokuuta 2019

kesän viimeinen henkäys




Elokuun pimeinä iltoina
puiden suhinassa
kesän viimeinen henkäys,
haikean suloinen
ja syksyyn katoava.
- Kuiskaus menneestä kesästä

- Maria Ahlstedt



lauantai 24. elokuuta 2019

elokuun askelissa




Näihin viikkoihin on mahtunut valtavasti kaikkea.
Arkiruotu on maadoittanut jo tukevasti ruotuunsa.
Työsaralla virtaa kuitenkin innostus ja mielekkyys, mikä antaa hyvää virettä.
Omasta jaksamisesta on tosin pidettävä hyvää huolta, muutoin uupuu.
Kotopesäsen kulkijoilla on myös monenkirjavia mietteitä,
elämä puhuttelee ja saa tutkailemaan syksyn karttoja sekä tekemään suunnitelmia.
Elokuu tuoksuaa, pursuaa sadonkorjuun runsautta 
ja maalaa maailmaa murretuksi.
Väsymyksen vastavoimana on kuljettu metsäpoluilla ja merenrannoilla.
On saatu sateita, suloisia sametti-iltoja ja pehmeän sinisen hämäriä hetkiä.
Jokin selittämätön haikeus tämän kauneuden keskellä kuitenkin 
leijaa kuten aina näihin aikoihin.
Kesä jättää hyvästejään. 



keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

tässä kesässä




Tässä kesässä..

- on ollut hitaita, pysähtyneitä päiviä, joiden rauhaa ja lepoa on vaalittu
- on ollut myös vauhtia ja pyörteitä, ristiaallokkoa
- on kuljettu ja katseltu, oltu ja unohduttu
- on ollut valtavasti sydämen täyttävää iloa ja kauneutta
- on ollut myös tummempia sävyjä, murhetta ja huolta
- on puhkuttu hellettä, hikeä, hyttysiä, haavereita, hellyyttä, huumoria
- on tavattu rakkaita, oltu yksin, yhdessä, omillaan
- on herkuteltu mansikoilla ja salaateilla
- on lumouduttu luonnosta ja rakkaista rannoista
- on taiteiltu, mietitty maailmoja, meitä
- on kipunoitu, silitelty, sylitelty, oltu hukassa, turvassa, toisillemme
- on helissyt kiitollisuus

Kuiskaan kiitoksen heinäkuulle,
 saimme siltä paljon.



tiistai 30. heinäkuuta 2019

ja katso, siellä ne jälleen ovat




On ollut ilo seurata tämän joutsenperheen eloa tänä kesänä.
Hurmaava pesue on vienyt meidän
sydämet kokonaan.


maanantai 29. heinäkuuta 2019

pienet suurimpina




Eräänä kesäpäivänä löysimme itsemme maalaismaisemista
ja ihanan idyllisestä kaffilasta. 
Jotenkin tuo rouhea, nostalginen miljöö jäi mieleeni
yhdessä lämpimien silmien ja hyvän mielen kera.
Jälleen kerran sain vahvistuksen, miten pienistä hetkistä voikin kasvaa
merkitykseltään suuria ja arvokkaita,
jäljen jättäviä.