sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

helmiäisen hetkiä



Helmikuu valloitti valollaan ja lupauksellaan keväästä.
Päivän pidentymisen huomasi selvästi ja 
tuntui kuin se olisi pirskauttanut ripauksen lisäenergiaa arkeen.

 
En ehättänyt kuitenkaan niin usein luontoon 
ja retkilleni kuin olisin toivonut.
Väsyn ketalekin taivutti töiden jälkeen useammin soffan syliin kuin lenkille.


Lempeydellä kuljin ja huilin.
Iän myötä olen oivaltanut yhä kirkkaammin, ettei itsensä ruoskimisesta hyvä helise.
Itsensä kuunteleminen on ensiarvoisen tärkeää.


Tähän päätteeksi minua puhuttelevat ja ohjaavat, tärkeät sanat:

"Vahvista hyvää,
tyynnytä pahaa,
vaali iloa.
Sitä ennen, pidä huolta itsestäsi,
että voit pitää huolta myös lapsesta."

- lastenpsykiatri Jukka Mäkelä



keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

mitä mahtui tammikuuhun?

 

Tammikuu lähti liikeeelle lempeästi pidemmällä lomakaudella.
Ehkä sen merkitys olikin ratkaiseva siihen,
että tammiviikot kulkivat edeltäviin vuosiin verraten kepeämmin.


Kuljin luonnossa, mietin maailmoja, syvennyin työnohjausprosesseihin. 
Edeltävien alkuvuosien tahmaisuus oli tiessään, minkä noteerasin ilolla.
Tunteiden aallokkoa riitti kuitenkin kosolti tällaiselle ikuiselle pohtijalle.

 
Olin huolissani, valoin toivoa, väsyin koronauutisiin.
Ihastelin talvista kauneutta, kuuntelin hiljaisuutta, kurkottelin valoon,
heittäydyin leffalumoihin.



torstai 31. joulukuuta 2020

jouluun ja vuoden päätökseen




Pidin päätökseni arjen vauhtiviikkojen pimeimpinä hetkinä,
että tunnelmoisin ajan kanssa jouluun kulkemista.
Niin teinkin, ja sain ihanaa komppausapua jälkikasvulta,
sillä meillä soi joululaulut tiuhaan jo marrasaikaan.
Moniin jouluihimme on liittynyt murhetta ja surua,
joten tältä joululta toivoin ennen kaikkea iloa, rauhaa ja lempeyttä.
Tätä joulumme on myös ollut - on nautittu kiireettömistä pyjamapäivistä, 
herkuteltu, pelailtu, leffailtu ja ulkoiltu oman perheen kesken.
Tämä poikkeusajan koronajoulu oli hiljaisuudessaan meille
tavanomainen ja hartaasti toivottu.

Tänä iltana, uudenvuodenaattona hyvästellessämme päätökseen kiertyvää vuottamme
 mietin kuluneita kuukausia varsin kirjavin tunnoin. 
Päällimmäiseksi nousee kiitollisuus siitä, että olemme selvinneet,
meillä on toisemme ja kaikki se rakkaus, mikä kannattelee, tukee ja luo toivoa.
Se on arvokkainta.

Kiitos sinulle ystävä, joka olet vieraillut yhä täällä vaikka postaustahtini onkin hiljentynyt.
Syksyn aikana havahduin siihen, että  blogitaivaltani on 
kertynyt jo kymmenen vuoden ajalta.
Niin monet hetket on tullut tänne taltioitua ja vaikka matkan varrella
olenkin joskus kyseenalaistanut jatkamista, enpä ole hennonnut tyystin lopetella.
Aika näyttää, miten pitkälle lehmuskujan polku vielä kulkee.

Toivon sydämestäni meille kaikille terveyttä 
ja valoisaa uutta vuotta 2021♥



miten kulki marras?

 


Maatuva marraskuu oli monella tavalla kaunis.
Esikon ja minun kuumme - erityinen, rakas, mystinen, monikerroksinen.
Mietin maailmoja, arkea, merkityksiä, jaksamista, koronaa.
Kamppailin aikataulujen, kiireen, taakkojen kanssa.
Nukuin liian vähän, valvoin liikaa.
Ikävöin isää, mennyttä, muistoja.
Iloitsin rohkeudestani ja uusista poluista.

 

lauantai 31. lokakuuta 2020

lohtua lokakuulta


Luonto, kaikki tämä kauneus ja ihanuus.
Valontuojana, voimanantajana, ilonjakajana.
Kiitos, oi kiitos lokakuu.