keskiviikko 15. tammikuuta 2020

kajastuksia




Tammikuu on tuonut meidät uusille askelmille ja vuosikymmenelle.
Päivien kirjo on kulkenut kuin karusellissa.
Välillä on ollut vaikea mieltää tätä talvea,
luonnossa kulkiessa kun on tuntunut pikemminkin syksyiseltä
tai toiveikkaasti orastavalta keväältä.

Olen ihmetellyt ajan ratasta muutoinkin.
Haikaillut, miettinyt, surrutkin,
sitten taas iloinnut eteenpäin menosta, uusista aamuista,
sarastuksista ja kajastuksista. 

Kartaltani löytyy monenmoista.
Yksi innostavimmista on erääseen pitkään koulutukseen lähteminen.
Työn ohessa toteutuessaan se tulee tietämään tiiviitä rupeamia,
ehkä joissain käänteissä myös huokailuja ja tuskitteluakin,
mutta luotan tunneskaalan pysyvän kuitenkin vahvasti
valon ja mielekkyyden puolella.

Juuri nyt vatsataudin pyörteistä päänsärkyineen
olo on kaikkea muuta kuin freesi ja uusiin haasteisiin
heittäytyvän innokas.
Onneksi voin lohduttautua, että kaikella on aikansa.
Terveempiä päiviä kohden siis.

Pidetäänhän hyvää huolta itsestämme!



keskiviikko 8. tammikuuta 2020

mindfulness




Tämän vuoden ensimmäisenä viikonloppuna
teimme kaivatun ja odotetun retkireissun 
rakkaimmille merihuudeille.
Näillä kulmilla sieluni laulaa ja lepää.
Parasta mindfulnessia ikinä!


keskiviikko 1. tammikuuta 2020

uutukaisen äärellä




Joulu tuli ja meni, ja olemme jo uutukaisen vuoden alussa.
Laskeuduin joulunviettoon todella väsyneenä.
Viimeiset viikot ennen joululoman alkamista olivat työrintamalla 
tutuksi tulleen paineisia ja hektisiä.
Kohtaan työssäni karusti jouluun liittyviä tummempiakin sävyjä.
Joulu ei tuo valitettavasti kaikille auvoista riemua saati turvaa
vaan enemminkin ahdistusta, uhkaa, 
yksinäisyyttä, vaillejäämistä.

Oma joulumme oli hyvä ja hellä.
En kantanut ulkoisista puitteista saati säihkeestä sen isompaa stressiä.
Arvokkainta oli saada nauttia kiirettömyydestä ja rauhasta
rakkaimpien kanssa.




Jouluamme sävytti myös suru, sillä iäkäs enoni menehtyi joulunpyhien jälkeen.
Vietin uudenvuodenaaton äitini ja muiden lähimpien kanssa 
saattelemalla enoni sairaalan kappelista vielä viimeiselle hyvästelykierrokselle
kotitanhuvilleen ja kotipaikkansa kappeliin.
Enoni eli pitkän, monivaiheisen elämän.
Toivon, että tämä intohimoinen kalamies uistelee
 nyt taivaisilla, pyhillä vesillä.

♥♥♥

Meille kaikille toivon lempeää alkanutta vuotta 2020.
Kiitollista mieltä jokaiseen uuteen aamuun, 
rohkeutta ja voimia haasteisiin, arkista iloa, onnenhelmiä, 
rauhaa, tasapainoa sekä suurta sydäntä.
Voi hyvin ystäväni!


perjantai 6. joulukuuta 2019

6.12




Kuluneella viikolla sydäntä on kiertänyt kipeä kaipuu.
Isän kuolemasta tuli yhdeksän vuotta ja vuosipäivä kuljetti menneeseen,
rakkaisiin muistoihin, mutta myös isän viimeisiin raskaisiin sairasvuosiin,
murenemiseensa ja saattohoitoonsa.

Tänä iltana tuhannet kynttilät loistavat Suomen itsenäisyyden kunniaksi.
Minut tämä arvokas juhlapäivä herkistää saaden miettimään
kuinka korvaamaton hinta itsenäisyydellämme onkaan
ja kuinka sen seuraamukset ulottuvat vielä meihin jälkipolviinkin.

Isä oli vain kuuden vanha menettäessään oman isänsä rintamalle.
Isänäiti jäi lapsikatraan kanssa yksin odottaen vielä kuopusta.
Puolison ja isän menetykseen liittyi läpi elämän raskas varjo
ja tavattomasti puhumatonta tuskaa.
Moni haava on auennut meille jälkipolville vasta jälkeenpäin.

Yllä oleva isän perhekuva on otettu heinäkuussa 1942.
Kolme päivää kuvan ottamisen jälkeen isänisäni
lähti viimeiselle matkalleen sotaan. 

Viimeisessä kirjeessä rintamalta isänisä oli miettinyt
isäni laittamista kansakouluun kunhan hän on palannut rintamalta,
siihen asti isäni olisi apuna pienempiensä kaitsemisessa.
Isänisä oli myös neuvonut hankkimaan heiniä sekä puita talven varalle.

Isänisä kaatui rintamalla 6.9.1942.
Siihen päättyi isäni lapsuus ja alkoi entistä
vastuullisempi huolenpito pienemmistään.

Lapsuudestani muistan vakavat, hiljaiset kynttiläkäynnit isänisän sankarihaudalla.
Monesti mietin, millainen hän olisi ollut saadessaan elää.
Isä ei juuri koskaan puhunut lapsuudestaan saati isästään. 
Hänestä huokui kuitenkin sanaton kipu ja kaipuu.
Vasta ikääntymisen myötä isä kykeni tuomaan hiukan tuntojaan
sodan varjostamasta lapsuudestaan.
Mistä kaikesta sotaleskien ja sotaorpojen onkaan pitänyt selvitä
ja millaiset traumat sota heille onkaan jättänyt.

Olen tavattoman kiitollinen itsenäisyydestämme
ja tästä kauniista, kauniista maastamme.
Rauhaa ja rakkautta ystävät!



lauantai 30. marraskuuta 2019

kun aika on




.. hyvästellä marraskuu ja kulkea jouluun
.. ihmetellä ja huokaista viikkojen vauhtia
.. höllentää ja lepuutella
.. liikuttua tähtösistä, lumesta, toisistamme
.. antaa elämän maistua ja räiskyä
.. hengitellä sinisiä hetkiä
.. kuulla sisintään, joulukelloja, hymyjä, sydämiä

Ihanaa ensimmäistä adventtia ystävät♥