tiistai 13. maaliskuuta 2018

muukalaisten mailla




Kävin muukalaisten mailla,
katsoin kaikkea toisin silmin.

Kohtasin väsyneet kasvot, haukotukset,
paatoksen keskeltä pilkottavan poissaolon.

Hiukan säälitti kuormien kantajaa,
enemmän kuitenkin ärsytti.

Sädekehää ei löydy keneltäkään,
eikä kukaan kiittele enää eilistä uhrautujaa.
Ammatillisuus tuntee rajat.

Valta tuo taas vastuun,
siksipä se onkin niin vaativa yhtälö.
Pahimmillaan valta kuitenkin vie, liehakoi,
muuttuu nurjaksi vallankäytöksi.

Tempoilen vedenjakajilla.
Mietin, mitä jättää taakse,
mihin en tahtoisi palata,
mille taas kipunoi
palo alkaa.



4 kommenttia:

  1. Kaunis kuva ja teksti! Mukavaa loppuviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä niinkään tekstin kauneudesta, enemminkin purkasin turhautuneita tuntojani... Kiitos kuitenkin ja lempeää viikonloppua sinullekin!♥

      Poista
  2. Tärkeitä miettimisen aiheita! Elämän eri vaiheissa tekee pätöksiä, jotka myöhemmin toivoisi olleen erilaisia. Sen olen kuitenkin oppinut, että pitää olla itselle armollinen. Kukin päätös on tehty senhetkisen tiedon, taidon ja elämänkokemuksen mukaan. Miten sitä kannattaisi/voisi jälkeenpäin harmitella. Eikun ’eteenpäin, sanoi mummo lumessa’
    Iloisia kevätpäiviä sinulle ihanainen, pohdiskeleva Hannah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi Seija, arvostan. Armollisuutta todellakin tarvitaan, sen minäkin olen oppinut:) Olen sitoutunut työhöni aina korkealla työmoraalilla ts. laittanut itseni likoon, liikaakin ja oppinut kantapäänkin kautta, mitä tästä seuraa. Onkin perin surullista ja huolestuttavaa törmätä sellaiseen uupumukseen, mikä häviää valtarakenteisiin ja missä hellittämisen sijaan käytetään vain lisää "piiskaa" ja paineistusta. Sellaisessa työyhteisössä ei voida hyvin. Minulle hyvinvointiteemat ovat sydämen asia. Ehkä myös niin, että työkokemuksen myötä sitä on tullut myös entistä kriittisemmäksi ja pohtivaksi työn ammatillisille raameille ja venymisen vaateille, inhimillisyyden kun on kuljettava tässä mielestäni aina mukana.

      Mummon viisaudet ovat hyvästä, siispä etiäpäin kohti parempia aikoja:)

      Valoa päiviisi♥

      Poista