muistellen

Uuden viikon polkua on kuljettu

viikonlopun kepeys yhä kantapäillä.

Rinnassa monta hyvänmielen

hyrinää ja hymynhelmeilyä.

Lapset riemuitsivat,

kun vapaapäivää viettävä emonen

olikin kouluistaan palaavia

välipalan kera vastassa.

Onni asustaa pienissä hetkissä!

***

Kuopus kyseli koulutehtävissään

isovanhempiensa lapsuusvaiheista.

Tämä ryöpsäytti isän ikävän

taas isosti sydänalaan.

Ensin vettyivät silmät,

kunnes kyyneleet noruivat

jo purona poskilla.

Miten paljon isä kantoikaan 

kuormaa sota-ajan lapsuudestaan

ja oman isänsä menetyksestä rintamalle.

Hänet kasvatettiin ankaralla kurilla.

Vaatimattomuus oli hyve,

eikä itseään parannut kehua.

Ylpeys oli synti.

Nälkäkin oli häpeällistä,

eikä kylmää, kipua saati surua

saanut tuntea.

Ihme, että noista lähtökohdista kykeni

ylipäätään ponnistamaan kasvuun.

Haavat jäivätkin.

Hän sinnitteli läpi elämän,

 muidenkin puolesta.

Elämän taistelija ja selviytyjä.

Kiitos myrskynsuojasta isä rakas!

***

Levollista viikon alkua. Voi hyvin ystäväinen.