Elokuun kasvot ovat olleet pääosin valoisat ja lempeät
monine ihanine ilon ja kiitollisuuden hetkineen,
mutta niillä on viivähtänyt myös murhe ja kaipaus.
Sydäntä on surettanut rakkaamme muistopäivä ja sen nostattamat mietteet,
millaista surupolkua olemme kulkeneet,
miten olemme kipuilleet toipumisessamme
ja mitä kaikkea tähän muutamaan vuoteen elämässä
onkaan sisältynyt ilman häntä.
Meidän jokaisen arkiseen elämänmenoon on tullut uudenlainen huolenaihio,
huoli sinun, minun, meidän jokaisen turvallisuudesta.
Välillä olen lopen täynnä koronauutisista ja niihin liittyvistä uhkakuvista.
Tämä kummallinen aika piirtää meihin jälkiään
ja vaikuttaa jokikiseen päiväämme.
On taito elää hetkissä, turvallisuus edellä, enempää emme voi.
Itselläni työsaran elokuinen startti on ollut repaleinen.
Jouduin jäämään parantelemaan astman pahenemisen ja ylähengitystieoireiden takia.
Koronatesti oli huojentavasti negatiivinen.
Nyt vain lempeää lepoa ja toipumista.
Terveyttä, luottamusta ja valoa näihin loppukesän ja lähestyvän syksyn
hetkiin ystävät.
