lauantai 31. elokuuta 2013

haloo hei




Sain vihiä, että täältä napataan tekstejäni omiksi.
Moinen surettaa ja sapettaa.
Itselle ei tulisi mieleenkään viedä ja omia toisten tekstejä tai kuvia.
Eipä sillä, että täällä niin ihmeellisiä oman kynän tuotoksia on edes saatavilla.
Perään kuitenkin rehellisyyttä ja toistemme kunnioitusta.
Oletteko törmänneet samaan pulmaan?

Tähän taisi tulla nyt pysäkin paikka. Panee miettimään jatkoja.



sunnuntai 25. elokuuta 2013

aamun sylissä hän lähti




Liekö kaiken näkee herkemmin, kun on irtipäästämisen aika.
Elokuu korjaa satoaan.
Tuo liki lähtemiset kaikin tavoin.
Hetket ja jäähyväiset.

Toivon hälle lempeintä matkaa. 



torstai 22. elokuuta 2013

pinnan alla




Viikon nauhassa monta helmeä.
Pikkiriikkisiä, ja  arvokkaimmat
piilossa pinnan alla.
On pohdittu asennetta hetkiin, elämään. 
Hymysuin, kyynelsilmin.

On hyvä kulkea viikonloppuun.



perjantai 16. elokuuta 2013

tuokiosta toiseen




Jännitystä, iloa, odotusta, kipua,
haaveilua, halipulaa, pienuutta, pelkoa,
 haahuilua, väsyä, kiukkua, kaipuuta, 
tyyneyttä, tykytyksiä, hyvän olon hyrinää.
On matkattu tunteiden vuoristorataa.

Tänään arjen onni mustikkamättäillä.



lauantai 10. elokuuta 2013

näinä päivinä




Mukissa mustikkateetä, tuulenlaulu heinikossa,
haleja, hortensioiden hehkua, sielunsiskoutta,
merenvälkettä, sudenkorentojen karkeloita, 
teiniangstia, hankintoja, marmatusta, jännitystä, 
vadelmaretkiä, sametti-iltoja, leffamaailmoja, 
utuisia silmiä, ikävää, innostusta, ihmetystä,
villasukkia, syksyisiä sointuja.

Elokuu on kaunis.



keskiviikko 7. elokuuta 2013

elokuun askelissa




Elokuu saapui helmojaan heilutellen.
Toi askeliin niin kepeitä kuin painavia tuntoja.
Huomaan hätistän yhä haikeutta matkoihinsa.
Kesä juoksi niin nopeaan.
Jäi kesken.

Minultakin, syksynlapselta.